Helsinki City Run herättää minussa aina ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta on hienoa että Suomessa on iso juoksutapahtuma johon osallistumisen kynnys on matala, mutta toisaalta itse koen että tapahtuman hintalaatusuhde ei ole aivan kohdallaan. Loppuvaiheen ilmoittautumismaksu, joka päättyy jo maaliskuun lopussa on 76 euroa, mikä on mielestäni puolimaratonista aika paljon. Pakkohan täällä ei tietenkään ole juosta, vaihtoehtoja löytyy, joten ei se tyhmä ole joka pyytää. Myös kilpailun lähtöaika (klo 15) saisi aikaistua huomattavasti. Nykyisillä ryhmäjaoilla viimeinen ryhmä starttaa vasta 16.35, joka on perin hassu aika juoksukilpailuille.

Toki parannuksia on vuosien varrella tehty, lähtöryhmiä lisätty, palveluita on tullut lisää, mutta suurin uudistus on edelleen tekemättä, eli reitti. Osanottajia oli tänä vuonna 16 000, mutta edelleen osa matkasta juostaan keskuspuiston kapeilla hiekkateillä ja kevyen liikenteen väylillä jotka ovat auttamattoman kapeita tällä juoksijamäärille. Tietenkään reitin ongelmakohtia ei voi laittaa pelkästään järjestäjien piikkiin, vaan tässä katse kohdistuu Helsingin kaupungin suuntaan. Jos olisin urheiludiktaattori, niin toisin tämän tapahtuman reilusti keskustaan ja antaisin juoksijoiden näkyä kunnolla. Jos vastaavat toimenpiteet onnistuvat huomattavasti Helsinkiä suuremmissa kaupungeissa, niin miksi ei meillä?

Itse juoksin HCR:n ensimmäisen kerran v.2006, jolloin (netto)aika oli 1.44. Tämän jälkeen ajat tippuivat, kunnes vuonna 2009 juoksin puolikkaan ennätysaikani, 1.34. Edellinen juoksu on vuodelta 2011, jolloin aika oli 1.37 ja tänä vuonna tavoitteena oli myös samainen 1.37.

Juoksua edeltävät toimenpiteet sujuivat totutun kaavan mukaisesti, perjantai-iltana Kisahallilta juoksunumeron ja -paidan haku ja lauantaina n. tuntia ennen lähtöpaikalle. Keli oli pukeutumisen kannalta hivenen ongelmallinen, niinsanottua lämpöä oli kymmenkunta astetta joten selkeä sortsikeli, mutta yläosan kanssa oli vähän miettimistä. Lopulta yläosaksi valikoitui t-paita ja irtohihat.

Ennen lähtöä hengailin Kisahallilla kaverini kanssa, ja tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sai olla lämpimässä ja varusteiden vaihto kävi vaivattomasti. Puoli tuntia ennen starttia vein vaihtokamat varustesäilytykseen ja sitten kevyesti hölkkäilen kohti lähtöaluetta.

Tuu esiin aurinko

Kisahallilla odotellessani kelikin oli kirkastunut ja ilma lämmennyt huomattavasti. Oliko aurinkolaseja mukana? Ei. Oliko lippalakkia mukana? Ei. Oliko henkiseksi tueksi otettu energiageeli tallella? Ei. Hyvin valmistauduttu.

Lähtökarsinassa kuunneltiin tutut hehkutukset ja sitten lähdettiinkin matkaan. Alkuruuhka oli totutunlainen ja jonkin verran sai katsoa eteensä, mutta kohtalaisen mukavasti pääsin juoksemaan. Porukkaa oli katsomassa mukavasti, ja ilmassa oli ainakin keskisuuren urheilujuhlan tuntua. Myös humoristisia kannustushuutoja kuului ensimmäisen kilometrin kohdalla ”Jaksaa jaksaa”, ”Kohta alkaa loppukiri”. Aina naurattaa.

Ensimmäisen kilometrin aikana huomasin että henki ei kulje täysin normaalisti ja oikeaa kylkeä alkoi pistämään. Ja tämä oli oikeastaan koko juoksun tunnusmerkki, sinänsä juoksi kulki, jalat toimivat, mutta ihmeen tukkoista oli muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Olin huomannut samat tuntemukset jo edellisen keskiviikon lenkillä, mutta laitoin ne liian ison päivällisen piikkiin. Myös nenä oli vähän tukkoinen loppuviikosta, joten myös sillä saattoi olla vaikutusta lauantain olotilaan.

Mutta juoksu oli juostava. Muutaman kilometrin jälkeen alkoi olla jo kohtalaisen lämmin ja riisuin irtohihat. Pistoksien helpottamiseksi päätin kävellä juomapisteillä. Onneksi juomapisteet olivat ruuhkattomia ja join joka pisteellä urheilujuomaa ja kyytipojaksi vettä. Yllättävän hyvin juoksijatkin mahtuivat reitille, etukäteen ajattelemiani sumppuja ei juurikaan ollut, ja aika mukavasti hiekkateillä mahtui juoksemaan.

Vaikeimmat hetket tulivat Pikku Huopalahdessa, kun oikean polven sisäsyrjä alkoi yllättäen kipuilemaan ja siinä vaiheessa juokseminen tuntui hyvinkin nihkeältä ja vauhti tipahti huomattavasti. Jatkoin kuitenkin juoksemista ja onneksi kipu alkoi hellittämään, eikä sitä enää viimeisellä juomapisteelle tullessa tuntunut. Loppu olikin sitten tuttua raastamista, muutamista pikku nousuista sai nauttia vielä keskuspuistossa, mutta vaikka välillä oli takkuista, niin sain vielä kellotettua reitin kolmanneksi nopeimman kilometrin välillä 20-21. Stadionille on aina yhtä mukava tulla, viimeisessä kaarteessa pystyi vielä puristamaan pikkuisen loppukirin, ja sitten päivän työ oli tehty. Loppuajaksi tuli 1.38 ja risat.

Maaliportti on hyvä portti

Edellisistä vuosista poiketen stadionilla ei ollut evästä tarjolla, pelkästään vettä. Se on sinänsä harmi, koska stadionin nurmella on ollut perinteisesti hyvä palautella tovi ja nauttia eväistä, sekä katsella maaliintulijoita. Nyt pikaisesti pari mukia vettä ja pois vaihtamaan kuivaa kampetta ylle.

Exit HCR

Mitä jäi käteen tästä reissusta? Oma juoksu ei ollut tällä kertaa toivotunlainen, mutta tämmöisiä juoksuja tulee aina välillä, ei voi mitään. Tänään jalat olivat kohtalaisen tuoreet eikä mainittavia lihaskipuja, joten tämä viittaa siihen, että eilen en vaan saanut itsestäni kaikkea irti. Itse tapahtuma oli omia ennakko-odotuksia parempi, järjestelyt toimivat hyvin ja varovasti uudistettu reittikin oli hyvä.

Seuraava puolimaraton onkin neljän viikon päästä juostava Helsinki Half Marathon, joten tämä juoksu palveli myös hyvänä valmistavana harjoituksena. Nyt vaan virittelemään kroppaa uuteen koitokseen.