Triathlon mielletään helposti extreme-urheiluksi, joka vaatii minimissään 20 viikkotunnin treenaamista, kymppitonnin fillarin ja ainoastaan Hawaijilla tehdyt tulokset noteerataan. Totuushan on kuitenkin muuta, kyseessä on pohjimmiltaan kolmesta kaikille tutun lajin yhdistämisestä, jossa kilpailusuoritus saattaa sprintti-matkoilla kestää tunnin. Ei haiskahda extremelle.

Triathlon tuntuu olevan myös helpommin ymmärrettävissä oleva harrastus verrattuna esim. ultrajuoksuun. Aika helposti joutuu selittelemään vähänkin pidempiä juoksulenkkejä, mutta triathlon tuntuu olevan selkeästi helpommin ymmärrettävämpi laji.

Toki laji asettaa omia vaatimuksia treenaamiselle ja varusteille, mutta ensikosketuksen voi tehdä hyvinkin kevyesti. Jos on yhtään liikkunut aikaisemmin, niin mitä todennäköisemmin varustekassista löytyy lenkkarit ja uikkarit, eikä pyöränkään tarvitse olla maantiepyörä, lyhyemmille matkoilla voi hyvinkin osallistua miltei millä pyörällä tahansa tai sen voi tarvittaessa vuokrata.

Mielestäni parasta triathlonissa onkin lajin monipuolisuus. Jos juoksu ei huvita, tai jalat ovat väsyneet, aina voi mennä uimaan ja tehdä lajinomainen treeni. Kesän kynnyksellä on mahtava päästä pyörän selkään ja maisemat vaihtuvat vähän eri tavalla verrattuna juoksemiseen.

Oma siirtymiseni triathlonin pariin tapahtui osittain sattumalta. Toki laji oli kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa, mutta mitään konkreettista en ollut saanut aikaiseksi. Juoksu oli toki tuttua, uinnista en ollut huolestunut, ainoa laji mikä oli minulle vieraampi (lue: täysin vieras) oli maantiepyöräily. Tiesin että tavoitteeksi tulee samantien täysmatka, ja luulin jotta sen voisi viedä kunnialla läpi, tarvittaisiin vähintään pari vuotta aktiivista fillarointia.

Pelkkä lajin ajattelu muuttui konkreettiseksi päätökseksi syyskuussa 2012 kun kysyin kaveria Vaarojen maratonille. En saanut kaveria reissuun, mutta hän kysyi vastavuoroisesti kiinnostaisiko lähteä mukaan Antti Hagqvistin vetämään Liikutaan hyvää-ryhmään, tavoitteena triathlonin täysmatka lokakuussa 2013 Barcelonassa. En keksinyt yhtään syytä miksi en lähtisi, ja kun kotijoukoilta tuli lähtölupa, niin päätös oli tehty.

Talvi meni normaalin treenailun merkeissä, juoksua, satunnaista uintia ja koska lunta oli riittävästi, kävin Pirkan Hiihdossa (P90) jotta kroppa saisi tuntumaa pidempään harjoitukseen. Tämän jälkeen oli aika siirtää ajatukset triathlonharjoitteluun.

Kesän tärkein tehtävä oli totuttaa kroppa pyöräilyyn. Vaikka ensimmäiset lenkit olivat mitä olivat, niin kokeneemmat kertoivat pyöräilykunnon kasvavan nopeasti, ja tämä pitikin paikkansa. Aika pian huomasin maantiepyöräilyn olevan törkeän hauskaa hommaa, kun pääsee etenemään reilua neljääkymppiä omin voimin, niin fiilis on aika hyvä.

Kesän treeneistä jäi erityisesti mieleen kaksi avainharjoitusta jotka loivat hyvää itseluottamuspohjaa lokakuun koitokseen. Kolme viikkoa ennen h-hetkeä tehty 150 km:n fillarilenkki jonka jälkeen jalat olivat hyvässa hapessa, ja heinäkuussa tehty Seurasaaren ympäriuinti (n. 4 km), jonka jälkeen uinnista ei tarvinnut olla huolissaan.

Treenimäärät kasvoivat tasaisesti kesän aikana. Kesän aikana osallistuin triathlonin perusmatkoihin (1.5/40/10) sekä kesä- että elokuussa, jolla hain tuntumaa lajivaihdoksiin. Treenimäärien huippu oli heinäkuussa Vierumäellä vietetyn viikon ansiosta, mutta treenimäärät olivat kuitenkin hyvin maltillisia. Treeneihin käytetty aika huhti- syyskuun aikana:

• Huhtikuu 19.28 h
• Toukokuu 22.42 h
• Kesäkuu 29.22 h
• Heinäkuu 38.53 h
• Elokuu 34.02 h
• Syyskuu 25.20 h

Elokuussa kävin juoksemassa kaksi maratonia, ensin HCM:llä 4h jäniksenä ja siitä kahden viikon päästä maastossa Nuuksio Classicin. Nämä olivat hyviä harjoitteita täyden matkan juoksuosuuteen valmistautuessa.

Yhdistelmäharjoituksia (fillaroinnin jälkeen juoksemaan) tein kesän aikana neljä kertaa, joista puolet kisoissa. Nastolan perusmatkalla elokuussa huomasin juoksun lähtevän kulkemaan sen verran mukavasti, joten näitä en ole itse kokenut kovinkaan tarpeelliseksi.

Vuoden kohokohta meni hyvin (lue tarkempi kuvaus täältä) ja täysin suunnitelmien mukaisesti. Vaikka kesän aikana kuulin muutamia kommentteja joiden mukaan täydelle matkalle ei pitäisi lähteä näin lyhyellä valmistautumisella, niin itse en epäillyt tavoitteen saavuttamista. Liian helposti asetetaan itselle rajat mitä voi ja mitä ei voi tehdä, ja näin tein itsekin kun ajattelin tarvitsevani vähintään parin vuoden fillarointitaustan ennen täysmatkalle lähtemistä. Väärässä olin. Kroppa kestää enemmän mitä etukäteen uskoisi, vanhan viisauden mukaan kun korvienväli kertoo kaikkien voimien käytetyn, niin silloin on vielä puolet voimista jäljellä.

Rohkeasti vaan mukaan kokeilemaan, et kadu!