Tämän vuoden liikuntaan liittyviin tavoitteisiin kuului triathlonin puolimatka Tahkolla ja maratonennätyksen parantaminen. Tahkon reissu sujui erinomaisesti ja viikonloppuna käytiin maratonin kimppuun. Harjoittelu on kesän aikana sujunut hyvin, lukuunottamatta pientä tosiasiaa, että yksi maratonharjoittelun kulmakivistä, pitkät lenkit loistavat poissaolollaan. Matkaan lähdetään siis vahvasti vanhojen pohjien tukemana.

Kesän aikana olen saanut juoksuuni uutta vauhtia alimittaisten kisojen kautta. HelTri-cupin rykäisyissä ja pari viikkoa aikaisemmin juostu kympin kisa todistivat, että vauhtia on tullut. Sen sijaan pitkät juoksulenkit olen laiminlyönyt lähes täydellisesti, edellinen yli 20 km lenkki oli kesäkuussa HHM:ssä ja yli kahden tunnin juoksulenkkejä ei ole kuluvana vuonna yhtään. Toisaalta fillarin selässä on tehty muutama pidempi siivu, mutta jalkojen iskukestävyyttä ne eivät kasvata. Ilmassa oli kieltämättä pientä ihmiskokeen makua minkälaiseen lopputulokseen tällä ei-niin- optimaalisella harjoittelulla pääsee.

Maratonennätyksni on vuodelta 2009, enkä ole muutamaan vuoteen yrittänyt parantaa aikaani. Edellinen yritys oli HCMssä vuodelta 2011, sen jälkeiset maratonit ovat olleet valmistavia juoksuja pidempiä reissuja varten, ja viimeksi juoksin maratonin osana triathlonin täysmatkaa viime vuoden lokakuussa.

Saavuin Jyväskylään reilu tunti ennen starttia. Koska kyseessä on vanha kotikaupunkini, pelipaikat löytyivät helposti. Auto parkkiin, kävin hakemassa juoksunumerot ja menin katsomaan kympin starttia. Tässä vaiheessa oli pientä hermostuneisuutta ilmassa, ihmettelin taas touhun järkevyyttä ja minkä takia sitä pitää kiusata itseään näillä kisoilla, kun kumminkin kohta tuntuu taas epämiellyttävälle. Selkeästi huomasi että maratoneja ei ole juostu tositarkoituksella aikohin. Kympin startin jälkeen kävin vaihtamassa juoksukamat ylle, ja aika pian sen jälkeen oli aika siirtyä lähtöalueelle.

Juoksutaktiikka oli selkeä, rauhallinen startti, pari ensimmäistä kilometriä alkuverryttelyksi 3.30h jäniksen ryhmässä, ja sitten pieni kiristys. Tavoitteena oli juosta maraton 4.50 min/km keskivauhdilla, eikä 3.30h jänistä saa päästää ohitse.

Startin jälkeen tehtiin perinteiset, kisan nopeimmat kilometrit (4.37) heti alkuun, Kuokkalan sillan jälkeen ymmärsin ottaa vähän iisimmin ja jarruttelin tavoitevauhtiin. Reitti oli mukavahko, muutama ylämäki ja muutama tiukempi mutka, mutta kuitenkin kohtalaisen nopea. Hyvästä kelistä johtuen reitin varrella oli mukavasti kannustajia, tosin varsinainen kannustus oli niukahkoa.

Juoksu kulki mukavasti, juomapisteillä otin säännölliseti vettä ja urheilujuomaa, ja yksi geeli 10 km välein. Energiat upposivat ongelmitta. Välillä juostiin porukassa mutta suurin osa matkasta meni omassa seurassa.

Kuten aina ennenkin, ensimmäinen puolikas sujui enemmän tai vähemmän itsestään ilman suurempia tuntemuksia. Aikaa puolikkaaseen kului 1.41 joten aikataulussa edettiin. Mutta vielä ei ole aihetta tuuletella, kaikennäköistä voi tapahtua kolmenkympin jälkeen.

Tässä tapauksessa ei tarvinnut edes odotella kolmeenkymppiin asti, 28 km:n kohdalla alkoi tuntumaan selkeitä väsymyksen merkkejä. Tässä vaiheessa jaksoin vielä vähän rimpuilla vastaan, ja 32 km:n kohdalla olin edelleen tavoitevauhdissa. Kannatti jättää pitkät lenkit väliin, onnittelin itseäni ja sisäinen monologi oli mollisävytteinen. Tsemppasin itseäni että kaikesta huolimatta ollaan viimeisellä kierroksella ja matka on loppusuoralla. Pieni epämukavuuden sieto kuuluu tähän lajiin, tässä vaiheessa matkaa täytyykin tuntua vähän nihkeältä, ei tässä millään huviretkellä olla. Vauhti kuitenkin laski ja kilometrivauhti oli yli 5 min/km.

Vähän ennen toiseksi viimeistä juomapistettä, n. 38 km:n kohdalla 3.30h jänis pyyhälsi ohitseni, ja silloin alkoi todenteolla harmittamaan. Vähän aikaa pysyin peesissä, mutta jouduin luovuttamaan. Perkeleen pitkäkorva, tulit tänne ja pilasit juoksuni. Leuka rintaan ja niin edespäin, kunnes 39 km:n kohdalla katsoin kelloa, aikaa oli mennyt 3.11, tässähän on sittenkin toivoa. Herättelin jo ajatusta raivoisasta loppukiristä, valitettavasti kroppa oli asiasta toista mieltä, ja tänään mentiin kropan ehdoilla.

Maaliviiva ylittyi ajassa 3.28.08 ja ennätys oli tosiasia. Keskivauhdiksi tuli 4.55 min/km. Kokonaissijoitus parani juoksun kuluessa sijalta 85 –> 73 ja omassa sarjassa (M40) sijoitus oli 14/40.

Maalialueella mitali käteen ja ilmeisesti reissu näkyi sen verran naamassa, että minulta kysyttiin tarvitsenko apua. Turha kysymys, eihän suomalainen mies tarvitse apua juoksulenkin jälkeen. Kaikki raajatkin olivat tallella. Energiahuolto pelasi loistavasti, käteen lykättiin iso varustekassi jossa oli vaikka mitä herkkuja, ja mitä tärkeintä, maalialueelta sai kahvia. Yleensä näiden reissujen jälkeen ei ruoka maistu, mutta nyt sitä ongelmaa ei ollut. Pari kuppia kahvia, kiisseliä, banaania, lakritsia, ja sitten olikin aika poistua näistä karkeloista.

Loppuilta sujuikin rattoisasti. Kaverin luona ensin juoksuhiet pois, energiatankkaus nyhtöpossuhamppareilla ja asiaankuuluvilla ruokajuomilla, ja koska näiden reissujen jälkeen on turha mennä liian aikaisin nukkumaan, ilta jatkui vielä Evan ja Manun keikalla Lutakossa. Tämän jälkeen olikin taas aika mennä ulos syömään, päivän neljäs hampurilainen maistui erinomaiselta.

Seuraavana päivänä jalat olivat epäilyttävän vetreät, ja kävely oli kutakuinkin normaalin oloista. Vaikka oma ennätys tuli juostua, niin täysin tyytyväinen en juoksuun ole, kaikesta huolimatta tuntui etten saanut kaikkea potentiaalia hyödynnettyä. Mutta täytyy vaan ottaa realiteetit huomioon, jos kilometrejä ei ole riittävästi alla, niin turha odottaa ns. täydellisiä juoksuja.

Mutta kaikenkaikkiaan viikonlopusta jäi hyvät fiilikset, vähän ulkoilua, musiikkia, hyvää seuraa ja hyvää ruokaa, voiko sitä enempää toivoa?