Finlandia Maratonin jälkeen pidin taukoa juoksusta kolmen päivän ajan, ja sitten olikin taas aika sitoa lenkkarin nauhat kiinni ja suunnata katse kauden viimeiseen kilpailuun, Vantaan maratonille. Mutta miten palautella maratonista ja valmistautua seuraavaan, kun kahden tapahtuman välillä on vain neljä viikkoa? Yksi vaihtoehto on käydä Kolilla 43 km:n pituiselle retkellä.

Aikoinaan juoksua aloitellessani ajattelin yhden maratonin per vuosi olevan riittävä määrä, mutta vuosien varrella olen huomannut että harjoittelun myötä keho sopeutuu yllättävän moniin asioihin. Parempi överit kuin vajarit, kuten Aleksis Kivi aikoinaan sanoi.

Pari ensimmäistä lenkkiä Finlandia Maratonin jälkeen olivat tavallisen tukkoisia ja niiden tarkoitus oli ainoastaan palautella ja juoksinkin ne tavanomaista lyhyempinä. Myös ravinnon suhteen päätin elää kuin pellossa, kaikenlainen herkuttelu oli sallittua, mutta kaikesta huolimatta en saanut muutettua painoindeksiäni.

Neljässä viikossa ei suurempia ihmeitä pysty tekemään, varsinkin kun osa ajasta menee palautumiseen, tästä syystä ajattelin tehdä asioita jotka tuntuvat mielekkäiltä, kuten jahdata Stravassa KOMia ja muutenkin höntsätä fiilisten mukaan. Maraton on kuitenkin myös henkinen ponnistus, joten yritin löytää taas rennon tekemisen meiningin pienten vaihteluiden avulla, kuten käydä pistäytymässä Kolilla Vaarojen Maratonilla.

Kolilla olen juossut Vaarojen Ultran (86 km) kolme vuotta sitten, ja tänä vuonna tuo 43 km:n pituinen reitti on tarkoitus retkeillä yhdessä vaimon kanssa. Tapahtuma myytiin loppuun muutamassa tunnissa, onneksi saimme kuitenkin lunastettua peruutuspaikat, joten ei tarvitse ihan turistina lähteä kiertämään reittiä (kun majoitus oli kuitenkin jo maksettu). Tämä on ensimmäinen kerta kun tuommoinen matka tulee käveltyä, joten asioita joutuu miettimään uudelta kantilta, kauan menee aikaa? Minkälainen pukeutuminen kun vauhti on hitaampaa? Kuinka paljon tarvitaan energiaa? Hyvä opetella uusia asioita.

Joku voisi tokaista että eihän tuo nyt ihan optimivalmistautumista maratonille ole, mutta kun luvassa on laatuaikaa hienoissa maisemissa, niin tottakai sinne mennään. Tosin muutama irvileuka on epäillyt että maltanko kävellä koko matkaa kun kerran juostakin voi, mutta hösh vaan, prioriteetit kuntoon, tällä reissulla vaimo määrää tahdin ja minä olen pelkkä statisti. Ja kuormajuhta.

Juoksun lisäksi penkkiurheilupuolella on ollut seurattavaa. Jussi ja Juha olivat juoksemassa pitkä kaavan mukaan Tor des Geantsin. Huikea reissu, kannattaa lukea Juhan ja Jussin blogaukset. Ja jos vuorijuoksut kiinnostavat (ketäpä ne eivät kiinnosta), tässä vielä Mikaelin raportti UTMB:sta. Kyllähän tuommoisiin maisemiin pitää päästä itsekin juoksemaan, yksi potentiaalinen vaihtoehto voisi olla vaikka Eiger Ultra Trail.

Ultrajuoksun Klassikko Spartathlon kipaistiin taas Kreikassa. Suomalaisia oli mukana 13, joista 11 pääsi 246 km:n pituisen reitin maalin asti. Täältä ja täältä voi lukea miten tämmöisiin retkiin valmistaudutaan, ja varmasti sieltä löytynee pikapuolin raporttia itse kisasta.

Näillä eväin kohti syksyä.