Kauden päätavoitteet ovat takana, mutta aina silloin tällöin on hyvä laittaa numerolappu rintaan ja käydä juoksemassa tavanomaista vauhdikkaammin. Aktia Cup tarjoaa tähän talvikaudella erinomaisen mahdollisuuden, kerran kuukaudessa juostava kympin kisa on mainio tapa tuulettaa keuhkoja. Marrasputkesta huolimatta lähdin hakemaan Aktiasta omaa ennätysaikaani.
Osallistuin Aktia Cupiin ensimmäistä kertaa viime vuonna, ja nämä olivat ensimmäiset puolimaratonia lyhyemmät kisat mitä olin juossut. Kuten tänäkin vuonna, ensimmäinen osakilpailu juostiin keskellä marrasputkea, ja silloin ajaksi tuli 43.24 (avg 4.22 km/min). Viidestä mahdollisesta kisasta pääsin juoksemaan ensimmäiseen kolmeen, ja muiden kisojen ajat olivat 42.59 ja 42.3o. Vaikka varsinaista kympin kisoihin valmistavaa treeniä en juurikaan tehnyt, oli sarja nousujohteinen. Kisoista jäi hyvät fiilikset, tämmöisiä juoksuja ei tule itsekseen tehtyä, joten tänä vuonna ei tarvinnut hirveästi pohtia osallistunko vai en.
Kisa on tehty juoksijan kannalta mukavaksi, 35€ hinnalla saa osallistumisoikeuden kaikkiin osakilpailuhin, sarjapassin ostajalla juoksunumerot ja ajanottochipit ovat valmiina narulla, joten jonotteluun ei tarvitse varata ylimääräistä aikaa.
Valmistelut sujuivat jo vahvalla rutiinilla, numero rintaan, chippi jalkaan ja verryttelylenkille. Keli oli kalseahko, ja lämmitellessäni mietin tulikohan lähdettyä vähän liian kevyissä varusteissa liikkeelle, mutta pikkuhiljaa kroppa alkoi lämmetä. Juoksin puolentoista kilometrin päässä olevalle bussipysäkille, ja sieltä takaisin. Pääministerikin tuli vastaan ja tervehti, tosin taisi moikata kaikkia vastaanjuoksijoita. Verryttelyn jälkeen starttiin oli 10 minuuttia aikaa, joten olikin aika käydä riisumassa ylimääräiset vaatteet ja siirtyä lähtöpaikalle.
Reitti on yksinkertainen, juostaan 5 km maantietä pitkin kääntöpaikalle ja sama takaisin. Reitti ei varsinaisesti maisemilla juhli, mutta eipä kympin kisoissa hirveästi ehdi maisemia ihailemaankaan.
Startti oli totutun ruuhkainen, mutta kun koulun parkkipaikalta päästäisiin maantielle, niin ruuhka helpottaisi. Aktiassa olen onnistunut välttämään perinteisen ’nopein kilometri heti kärkeen’ – taktiikan, ja lähdinkin taas tunnustellen liikkeelle. Juoksu lähti kulkemaan mukavasti, jalat tuntuivat Marrasputkesta huolimatta hyvälle ja henki kulki hyvin. Ensimmäinen kilometri meni ajassa 4.15 ja tämä vauhti tuntui tänään sopivan hyvin.
Matkaa taitettiin pienessä ryhmässä, ja yhtäkkiä ohitseni meni kävelijä! Syrjäsilmällä huomioin kaverin juoksutyylin hieman omituiseksi, mutta kun hän meni ohitseni, huomasin kaverin todellakin kävelevän. Toisen kilometrin juoksin ajassa 4.12 ja toinen vaan kävelee muina miehinä. Aika tyly meininki näin kuntoilijan näkökulmasta.
Kääntöpaikalle tulin ajassa 21.15, ja tämä tarkoitti että jälkimmäinen puolikas pitää juosta nopeammin kuin ensimmäinen. Reitti tarjoaa siihen hyvän mahdollisuuden, 4 kilometrin kohdalla oleva hidastava ylämäki on luonnollisesti paluumatkalla alamäki, ja koska tähän mennessä juoksu oli kulkenut mukavasti, uskoin siihen olevan täysin realistiset mahdollisuudet.
Paluumatkalla otin Kävelijän selän tavoitteeksi ja meninkin 6 kilometrin kohdalla olevassa alamäessä hänestä ohi. Tässä vaiheessa hän hengitti jo kohtalaisen raskaasti ja kuuluvasti, ja pystyinkin kuulemaan jos välimatka välillämme pieneni. Pientä kissa-hiiri -leikkiä oli ilmassa, mutta ohitseni ei menty.
Juoksu kulki edelleen tasaisesti, kilometrit 6 ja 7 menivät identtisesti ajassa 4.12, joten kaikki oli hyvin.
Loppu olikin perinteistä raaston juhlaa. Pieni nyykähdys kahdeksannella kilometrillä (4.18), mutta viimeisellä kilometrillä sain poimittua muutaman selän ja lievästä ylämäestä huolimatta vauhdiksi tuli 4.03 ja loppuajaksi 41.55 (avg 4.13 min/km). PB oli tosiasia.
Maalissa fiilikset olivat hyvät. Mukava loppua kohti kiihtyvä suoritus, aikaisemmilta kerroilta tutut epäuskon hetket puuttuivat kokonaan. Kympin juoksuissa tulee steppailtua oman mukavuusalueen ulkopuolelle, ja vaikka juostessa harvoin hymyillyttää, luovat nämää hyvää pohjaa jatkoa ajatellen. Kuukauden päästä puristetaan taas.
kiva rapsa!mä kanssa ihmettelin kun kävelijä tuli vastaan(olen siis etana malliston juoksijoita)kattelin miten toi noin keikuttaa lanteita,mutta sitten huomasin,että mieshän kävelee!hienosti juostu!musta tuntuu että eilen on tosi monella paukkunu enkat,hieno päivä tosiaan!
Kiitos! Aktia on hyvä paikka ennätystehtailuille ja la oli hyvät kelit siihen. Saapa nähdä päästäänkö tällä kaudella kahlaamaan lumessa.