Tänä vuonna marrasputken piti olla helppo verrattuna viime vuoden juoksuihin. Vuosi sitten lokakuussa tehty triathlonin täysmatka piti huolen siitä, että otin loppu lokakuun aika kevyesti, enkä juurikaan kuluttanut lenkkareiden pohjia. Nyt tilanne oli huomattavasti parempi, olin juossut säännöllisesti, takana oli kaksi aikaisempaa marrasputkea, joten tänä vuonna marrasputki menee heittämällä läpi. Mutta jo ensimmäisellä viikolla aloin miettimään touhun järkevyyttä, eikä juoksun ilo kuulunut askelista. Mitenkäs tässä näin pääsi käymään?

Marraskuu alkoi leppoisasti auringonpaisteessa, toisena päivänä kävin juoksemassa puolimaratonin ja jatkoin viime vuonna aloittamaani tapaa ottaa valokuva (#marrasputki2014) jokaisesta lenkistä. Kumminkin aika pian ajatus jokapäiväisestä juoksemista tuntui epäkiinnostavalta. Osa näistä kerettiläisistä ajatuksista meni muutaman huonommin nukutun yön syyksi, mutta taustalla oli muutakin, tuntui että motivaatio putken loppuunjuoksemiseksi oli pahasti hukassa.

Motivaatiothan voidaan jakaa sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Ulkoinen motivaatio tarkoitti nyt marrasputkea ja julkista lupausta kuukauden urakasta, sisäinen motivaatio on yleensä löytynyt työskentelystä itselleen asetetun tavoitteen saavuttamiseksi tai liikkumisen tuottamasta hyvänolontunteesta. Tällä kertaa jouduin useastikin lenkille lähtiessä kysymään itseltäni ”miksi”? saamatta siihen hyvää vastausta.

Kahden aikaisemman marrasputken perusteella tiesin että jaksaisin juosta kuukauden läpi, mutta jokapäiväiset lenkit alkoivat kuitenkin vähitellen tympiä entistä enemmän, enkä vieläkään ollut keksinyt hyvää syytä jatkaa putkea lopppun. Vaikka jättäisin putken kesken, tiesin että liikkuisin silti riittävästi, ja todennäköisesti myös pikkuisen monipuolisemmin, kun aikaa vapautuisi jokapäiväisestä juoksusta muihin asioihin. Kilometrimääräisen tavoitteen laittaminen ei tuntunut kiinnostavalta, tarkoitus ei kuitenkaan ollut juosta itseäni telakalle.

Juoksu kulki kuitenkin fyysisesti hyvin. Vaihtelin lenkkien pituuksia ja juoksin hieman tavanomaista enemmän metsässä. Metsälenkit olivat hyvää vaihtelua tiellä juoksemiseen, vauhdit pysyivät maltillisena ja otsalampun valossa juostuissa lenkeissä on oma tunnelmansa.

Siellä ne valot ovat.

Toisen viikon alkupuolella aloinkin jo valmistautua hyppäämään pois putkesta, ja tein alustavan päätöksen juosta Aktia Cupissa oman ennätykseni ja lopettaa marrasputki urani huipulla.

Päätös lopettamisesta oli jo lähes varma ja lähdin taas hivenen vastentahtoisesti juoksemaan. Suuntasin tällä kertaa Pitkäkoskelle katsomaan mitä kuvattavaa sieltä löytyisi. Pitkäkoskella oli marraskuisen pimeää ja muutaman kuvan otettuani kokeilin saisiko Vantaanjoesta jotain irti. Nappasin kuvat ja yllätyksekseni huomasin pikseleille tallentuneen muutakin kuin pimeyttä. Otetusta kuvasta jäi yllättävän hyvät fiilikset, ja päätinkin muuttaa suhtautumistani marrasputkeen; sen sijaan että juoksen pakkolenkkejä ja otan pakollisia kuvia, lähdenkin etsimään mielenkiintoisia kuvauskohteita juosten.

Kuva joka ratkaisi marrasputken jatkumisen.

Tämä ajattelutavan muutos muutti koko marrasputken luonteen. Juoksemaan lähteminen oli taas helppoa ja ilmassa oli pientä urheilujuhlan tuntua. Olo oli kuin olisi saanut mitalin. Joskus asiat ovat pienestä kiinni.

Ote teoksesta Valon liike vol. 3

Kun oma motivaatio juoksuun taas löytyi, marrasputki meni mukavasti. Oma ennätysaika Aktiassa sekä ykköstila Stravan segmentillä varmistivat että juoksu ei puuroutunut liikaa nylkyttämiseksi, vaan vaihtelua tuli sopivasti. Kuvien ottamisen ansiosta lenkkireitteihin tuli variaatiota, eikä samaa vakiolenkkiä tullut hinkattua liikaa. Myös paikat pysyivät kunnossa, parina aamuna akillekset kirskuivat aika miehekkäästi, mutta sekin johtui lähinnä muutamista peräkkäisistä suunnistusnastareilla juostuista lenkeistä. Kuukaudesta jäi loppujen lopuksi hyvät fiilikset, marraskuun kohokohtia olivat perjantainen lumisade joka toi valoa synkkyyden keskellä, kimppalenkki Sysikalliossa sekä Aktian juoksut.

Lumisade on hyvä sade.

Mutta mikä oli tarinan opetus? Selvitä itsellesi miksi juokset, äläkä anna heti periksi. Jos et löydä intoa lenkille lähtemiseen, jatka vaan juoksemista kunnes löydät tekosyyn minkä avulla saat lenkkareiden nauhat sidottua.

Vierivä kivi ei sammaloidu.