Alkutalven aikana akillesjänteet ovat ilmoitelleet olemassaolostaan aamuisin aika äänekäästi. Kun eräänä aamuna töihin juostessani huomasin että jumit alkavat jo vaikuttaa askellukseen, niin päätin että asialle on tehtävä jotain. Onneksi samaan aikaan horisontissa häämötti talviloma, joten nyt oli hyvä aika käydä hierojalla avaamassa jalkoja ja pitää pientä juoksutaukoa. Mutta kun lomareissu suuntautuu Pyhätunturille, niin malttaako sitä pitää lenkkareita pois jalasta?

Hierojalla käynti ei ole juurikaan kuulunut rutiineihin,  onneksi duunipaikan vieressä löytyi urheiluhieroja/osteopaatti, jolta löytyi vapaita aikoja lyhyellä varoitusajalla. Tunti hierojalla sai puoli-ihmeitä aikaa, samalla katsottiin yläkropasta löytyviä jännitteitä joita availtiin osteopatian avulla. Varsinainen työ tehtiin jalkojen osalta, pohkeiden ja akillesjänteiden kohdalla koettiin tuskaisia hetkiä, onneksi siitä tuntui olevan välitöntä hyötyä ja jalat tuntuivat huomattavasti paremmilta. Varasin kuitenkin seuraavan ajan kolmen viikon päähän ja koska oireet olivat jo jatkuneet jonkin aikaa niin tavoitteena oli pitää juoksutauko siihen asti.

Onneksi talvikelit eivät olleet kukkeimmillaan, joten aivan mahdotonta hinkua ei ollut lähteä jään ja loskan keskelle. Hiihtäminenkään ei hirveästi näillä lumitilanteilla napannut, joten siirryin uimahallin puolelle jotta mies ei menisi täysin hunningolle. Vaikka uiminen on itselle suhteellisen miellyttävää toimintaa, niin eihän se ulkona liikkumista korvaa, onneksi ulkoilmaherkkua oli tiedossa.

Pyhälle saavuimme lauantaina ennen puoltapäivää, onneksemme saimme huoneiston ennen virallista check-inn -aikaa. Pakkasta kymmenkunta astetta ja aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Voi auvoa! Laskukamat päälle ja rinteeseen!

Pyhän rinteitä ei ole suotta kehuttu. Vaikka rinteiden lukumäärä ei ole ziljoona kappaletta, niin itselle mieluisia rinteitä siellä oli juuri sopivasti. Rinteiden profiili on sopivan jyrkkä jotta vauhdin sai pidettyä riittävän kovana ja pituutta on riittävästi. Ensimmäistä laskua laskiessa joutui nauramaan ääneen, fiilikset olivat sen verran hyvät. Mahtava hyppäys etelän ”talvesta” oikeaan talveen.

Aktiivilomalla päivät ovat pitkiä jolloin on tärkeää panostaa riittävään ja oikeanlaiseen ravintoon. Pelkällä hötöllä ei pärjää, sillä varsinkin kylmällä kelillä riittämätön energiansaanti kostautuu. Onneksi tähän on ratkaisu, aamu kun alkaa Nutellalla, ei ole hätäpäivää.

Päivät menivät rinteissä, vaikka kelit vaihtelivat auringonpaisteesta hernerokkasumuun, niin ulkoilusta ei tingitty. Puoli kymmeneltä roikuimme hissiporteissa, laskemaanhan tänne on tultu. Onneksi koko perhe viihtyy rinteessä hyvin, joten ei tarvinnut miettiä vaihtoehtoista tekemistä. Perhelomailua parhaimmillaan.

Koska tänä vuonna pitää juosta keskimääräistä enemmän ylämäkiä, niin se että olisi tunturin juurella eikä käyttäisi tilaisuutta hyväksi oli sula mahdottomuus. Onneksi jalat olivat jo paremmassa kunnossa, joten rinnepäivän päätteeksi piti vielä nykäistä nastarit jalkaan, heijastinliivi päälle ja otsalamppu päähän. Juoksin ensin majapaikalta Pyhän juurelle, alamäelle tuli pituutta 880 m, melko luksusta.

Ja mikä vihellellen laskeutuu, se puuskuttaen nousee. Mahtava meininki! Tässä vaiheessa iltaa oli täysin pimeää, ja siirryin rinteen puolelle. Nousin alussa hissilinjaa ylös, vasta-ajettu hissilinja ei ollutkaan mikään helppo noustava ja pehmeä lumi antoi jatkuvasti periksi. Yläaseman kohdalta siirryin rinteen puolelle, ja musta rinne joka on suksilla alaspäin tultaessa mukavan vauhdikas, muuttui periksiantavassa lumessa ylöspäin mentäessä täysin toiseksi paikaksi ja rinteen jyrkkyys konkretisoitui aivan eri tavalla. Ei ollut nastareista apua, sama kuin olisi yrittänyt juosta Reinoilla. Meni niin sanotusti fiilikset. Asiaa ei varsinaisesti auttanut viereisellä rinteellä menevä lumikissa, ja tässä vaiheessa totesin että kokeillaanpa tätä valoisan aikaan uudelleen.

Seuraavana aamuna uusi yritys. Alkuverryttelyksi taas alas ja ylös ennenkuin siirrytään varsinaisen rinteen puolelle.

Edellispäivän räpellyksestä viisastuneena jätin hissilinjan väliin ja siirryin suoraan rinteiden puolelle ja valitsin vähän loivemman nousukulman. Rinne oli yön jälkeen pikkuisen kovemmassa kunnossa ja paremmin juostavissa. Tosin aika pianhan se kävelyksi meni, mutta tällä kertaa huiputus oli tosiasia. Pikaiselle aamulenkille kertyi 295 nousumetriä, aikamoista herkkua!

Perjantaina päätimme viettää poikien aamupäivää ja hyppäsimme pyörän selkään. Seikkailupalveluyritys Bliss Adventures vuokraa mm. fatbikejä, ja niitähän piti päästä kokeilemaan. Pyhällä (ja Luostolla) on varattu kävelyyn ja pyöräilyyn  polkuja joten pyörien avulla pääsi näkemään maisemia rinneverkoston ulkopuolelle. Olimme tehneet reittisuunnitelman etukäteen, mutta melko pian huomasimme että alkuperäistä suunnitelmaa ei pysty toteuttamaan koska suunniteltu reitti oli täysin ummessa. Vaikka fatbikellä pystyi ajamaan mukavasti lumella, niin ihan umpihankeen sillä ei viitsinyt lähteä. Kävimme tutkimassa vaihtoehtoisia reittejä, Isokurulta lähti jyrkät portaat alaspäin, ja portaiden alapäästä löytyi reitti Pyhänkasteenlammelle. Ajoin molemmat fillarit alas, ja taas matka jatkui.

Reitti osoittautui hienoksi, kurun pohjalla meni selkeästi merkattu polku jota oli mukava ajaa. Vastaan tuli muutamia lumikenkäilijöitä ja kulkupelimme herättivät positiivisessa mielessä huomiota.

Pyhänkasteenlampi on lähellä Pyhän tunturimaratonin reittiä, ja vaikka paikka oli talvella hieno, niin kyllähän näihin maisemiin kelpaisi tulla myös kesälläkin. Ettei vaan vuoden 2016 kesälomasuunnitelmat alkaisi jo hahmottua?

Tämän jälkeen käännyimmekin takaisin, ja tarkoitus oli pitää lounastauko. Palasimme Isokurun laavulle vieville rappusille, ja siitä olikin vain reilun sadan metrin matka nuotiopaikalle. Mutta kun tuolle matkalle tulee reilu 30 m nousua, ja edessä oli kahden fillarin kuljetus ylös, niin sehän vaan naurattaa.

Tauon jälkeen kävimme vielä katsomassa Aittokurun jääkiipeilypaikat ja poljimme vielä pohjoispuolen rinteille, ja sitten alkoikin olla aika palata takaisin palauttamaan fillarit. Kaikenkaikkiaan hieno kokemus, voi suositella!

Pyöräreissun jälkeen olikin aika vaihtaa taas laskukamat päälle ja viimeinen päivä meni pilkkuun asti rinteessä.

Pyhästä jäi tosi hyvät muistot, rinteet olivat parhaita mitä Suomesta löytyy, ja muutenkin paikan ilmapiiri ja palvelut olivat hyviä. Varsinainen menomestahan Pyhä ei ole, jos kaipaa hillitöntä krebausta, niin sitten kannattaa miettiä muita paikkoja, mutta hyvästä laskemisesta kiinnostuneille ei parempaa paikkaa helpolla löydy.

Loman jälkeen vielä toinen kierros hierojalla, ja jalat alkavat olla juoksukunnossa. Tänään ensimmäinen lenkki lomien jälkeen tuntui mahtavalta, tästä se taas lähtee!