Bodom Trail avasi varsinaisen kisakauden tänä vuonna. Aikaisemmin en ollut tässä kisassa juossut, joten oli hauska lähteä katsastamaan mitä kaikkea Espoon maisemat tarjoavat polkujuoksijalle. Edellispäivien sateet pitivät huolen että maasto tulisi olemaan todella märkää (lue: raskas), ja vielä kisapäiväksi oli ennustettu sadetta. Mutta jos sataa, niin silloin juostaan sateessa, ei muuta kuin tennarit jalkaan ja snorkkeli mukaan!

Helmikuussa kisaan ilmoittautuessani edellisvuoden tuloslistaa tutkiessani laitoin aikatavoitteeksi 2.15. Kuitenkin kevään influenssan ja sitä seuranneen juoksutauon seurauksena jäi monta hyvää etukäteen suunniteltua harjoitusta tekemättä, joten alkuviikon päätin vaan ottaa kevyesti. Edellisenä viikonloppuna tuli kerättyä melkoinen määrä univelkaa korisjoukkueen huoltajana, tämän johdosta viikon harjoitukset olivat tiistaina fillarilla työmatkat ja keskiviikkona puolen tunnin jalkoja avaava lenkki, jossa ripaus vauhdikkaampaa juoksua. Tämän jälkeen laitoin itselleni tavoiteajan haarukkaan 2.15 – 2.2o, eihän sitä tiedä jos kuitenkin juoksu kulkisi mallikkaasti.

Aikatavoitteen lisäksi tarkoituksena oli tehdä ns. hyvä juoksu jossa ei sipata lopussa, ja hoidetaan kisan aikainen energiahuolto mallikkaasti. Polkujuoksu kuluttaa energiaa enemmän verrattuna juoksuun tasaisella, ja muutamasta kerrasta viisastuneena päätin kokeilla jos kerrankin nauttisi energiat ajoissa eikä vasta sitten kun on vähän liian myöhäistä. Toki tämä ei ole niin kriittinen asia kuin pidemmillä matkoilla, mutta hyvä näitä on harjoitella etukäteen.

Pelipaikoille saavuimme hyvissä ajoin. Luvattu vesisade oli muuttunut auringonpaisteeksi, mutta tuuli oli avoimella paikalla melko viileä. Mutta metsäänhän tässä ollaan menossa, joten varusteiksi valikoitui sortsit, t-paita, irtohihat ja pitkävartiset sukat suojaamaan sääriä. Salomonin S-Lab Sense -liivi päälle ja sinne juomien lisäksi neljä geeliä. Kenkävalintaa arvoin nastareiden ja Inov-8:n x-taloneiden välillä, päädyin kuitenkin Inoveihin, ovat kuitenkin vähän armollisemmat jaloille vaikka häviävätkin pitävyydessä nastereille.

Bodomin reitti koostuu kahdesta erillisestä lenkistä. Ensin juostaan 12 km:n pituinen Kivet ja kannot -osuus, ja tämän jälkeen juoksija voi päättää lähteäkö 9 km:n pituiselle Ummet ja Lammet -osuudelle. Ennakkokuvien perusteella jälkimmäinen osuus vaikutti ns. pintakuivaa kosteammalle, kyse ei olisi siitä kastuvatko kengät vaan kuinka syvään ne uppoavat.

Mutakylpyja luvassa. Kuva Bodom Trail.

Ensimmäinen ryhmä starttasi kymmeneltä. Lähdin keskivaiheilta ja aika nopeasti metsän siimekseen päästyä juoksimme jonossa, poluilla ei mahtunut juoksemaan rinnakkain mutta kun vauhti tuntui sopivalta, niin ei syytä hätäillä. Tiesin että ohituspaikkoja tulee varmasti, ja koska oma kunto oli pikkuisen arvoitus, niin pelasin tässä vaiheessa varman päälle. Joukossa oli kuitenkin 12 km:n juoksijoita, jos joku meni ohitseni niin annoin mennä. Juoksu kulki mukavasti, jalat toimivat, hengitys kulki, aurinko paistoi, ei voi olla mukavampaa. Laatuaikaa parhaasta päästä.

Jonossa mennään. Kuva: Antti Nousiainen

Ensimmäinen kierros meni ajassa 1.12, mikä oli melko lailla aikataulun mukaan. Toiselle kierrokselle lähtiessäni nappasin muutaman kulauksen urheilujuomaa ennen siirtymistä metsään. Ja vaikka kengät olivat kastuneet ensimmäisellä kierroksella, niin nyt päästiinkin itse asiaan. Oli nilkkoihin asti upottavaa mutaa, suota ja kaikkea siltä väliltä. Ummet ja lammet todellakin. Onneksi olin laittanut lenkkareiden nauhat kohtalaisen tiukalle, löysemmin sidotut lenkkarit olisivat taatusti jääneet mudan syövereihin.

Tässä vaiheessa matkaa huomasi että joko juuret olivat korkeammat tai sitten mies alkaa väsyä. Veikkaisin jälkimmäistä. Pikkuisen enemmän piti olla skarppina ajatusten ja askellusten suhteen. Jos ajatus alkoi harhailemaan, aika nopeasti huomasin tennarin kärjen ottavan osumaa ja sitten kokeiltiin käsillä miltä espoolainen maaperä tuntuu. Mutta mitään ihmeempää ei käynyt, kyllähän vähän pitää verta näkyä polvissa, mikäs kisa se muuten olisi.

Kelloa en juurikaan vilkuillut matkan aikana. Tullessani metsästä hiekkatielle tiesin reissun olevan lopussa, ja tässä vaiheessa aikaa oli mennyt 2.13. Jonkinlainen loppukiri upottavalla nurmikolla ja loppuajaksi tuli 2.15.11.

Sen näkee jaloista kun on ollut metsässä.

Maalissa fiilikset olivat erinomaiset, juoksu oli kaikinpuolin onnistunut suoritus. Energiat upposivat, juoksu kulki ja vaikka reitti oli raskas, niin olihan se myös hauskaa. Garmin Fenix 3:n mukaan reitin pituus oli 20.04 km, vertailin Stravassa muiden juoksijoiden matkoja ja kyllähän oma mittari näyttää tämän matkan pituuden alakanttiin.

Matkamittari.

Päivän ilahduttavin urheilusuoritus oli kuitenkin oman jälkikasvun ensimmäinen juoksukisa. Kuuden kilometrin lenkki meni mukavasti, ja loppusuoralla juostiin ”niin kovaa etten tuntenut omia jalkoja”. Jospa itsekin pystyisi samaan.

Helppo homma, ensi vuonna uudestaan.

Kisojen jälkeen kuivat vaatteet päälle ja sen jälkeen tärkein asia on tietenkin kahvi. Onneksi sitä oli saatavilla, ja koska uuden vasta julkaistun tutkimuksen mukaan parasta palautumiseen on tuore munkki, niin semmoinenhan oli nautittava.

Koska olen sen arvoinen.

Tapahtumasta jäi erittäin hyvät fiilikset, reitti oli hieno ja järjestelyt toimivat juuri niinkuin pitikin. Jälkikasvu huutaa jo kovaan ääneen omia maastojuoksukenkiä, ja poluille olisi päästävä. Tuttu tunne.

Näihin kuviin näihin tunnelmiin.