Bodom Trail aloitti varsinaisen kisakauden tänä vuonna. Perinteiset helatorstain kinkerit järjestetiin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Viime vuonna reitti oli pitkään jatkuneiden sateiden ansiosta kosteahko ja raskaahko, mutta tänä vuonna edeltävä viikko oli ollut kuiva ja aurinkoinen, olisiko se tehnyt reitistä kevyemmän ja kuivemman?

Varsinaiset valmistautumiset Bodomille olivat melko mitättömät. Varsinaisia polkujuoksulenkkejä en ollut tehnyt kuin muutaman, mutta mm. työpaikan kevätputken ansiosta huhtikuussa tuli liikuttua mukavasti. Kevätputki on kaikille marrasputken ystäville tuttu konsepti, tosin tätä oli helpotettu huomattavasta sallimalla kaikki etäisesti liikkumista muistuttavat lajit mukaan, kunhan se oli päivittäin tapahtuva yhtämittainen ja vähintään 30 min kestävä suoritus. Muiden lajien mukaanottaminen tekikin putkesta mukavan, käytännössä juoksemisen ohelle tuli fillarointi ja mahtuipa mukaan työmatkalla yksi uintikerta. Erikoismainininnan ansaitsee Malminkartanolla tehty cooperin testi, portaita ylös ja hiekkatietä alas, melko veikeää. Huhtikuussa tuli keskimäärin 9h liikuntaa per viikko, joten peruskunto on säilynyt hyvänä.

Mt. Malminkartano

Kauden tähtäin on kuitenkin Pallaksella, ja joitakin varustehankintoja on sitä varten tullut tehtyä. Juoksuliivi on vielä hankkimatta, mutta sauvat on tarkoitus ottaa mukaan. Black Diamondin Distance Carbon Z:t ovat osoittautuneet hyväksi hankinnaksi, ja järjestelmällisen ja häikäilemättömän sauvadopingin avulla huomasin olevani muutamilla Stavan segementeillä Henri Ansiota nopeampi. Tosin fakta lienee se, että ihan en hra Ansion kyydissä pysy, Bodom Traililla minun ja Ansion ero maalikamerasta katsottuna oli 40 minuuttia, joten vielä ei ole aihetta paukutella henkseleitä.

Bodomille pystyin lähtemään rennoin mielin, ainoastaan perheessä jyllännyt influenssa vaikutti takaraivossa, nenä oli ollut vähän tukkoinen, mutta onneksi ei mitään sen ihmeempää. Ja kun sääennusteet näyttivät hyviltä, ei varusteita tarvinnut juurikaan miettiä. Sortsit ja t-paita, jalkoihin Inov-8:n X-talonit, luotettava perussetti. Mukaan vielä Salomonin juoksuliivi, vähän herkkuja matkalle niin ei tarvitse pysähdellä juomapisteillä.

Pirttimäkeen saavuimme n. 30 min ennen starttia, ja paikalla oli hyvä kuhina. Kenkien vaihto, ja reppu säilytykseen. Tässä vaiheessa heikompihermoinen olisi voinut järkyttyä, jono oli turhan pitkä. Onneksi järjestäjät olivat tilanteen tasalla ja saivat lisää henkilökuntaa varustesäilytykseen, joten tästä selvittiin säikähdyksellä.

Lähtöalueella oli vielä muutamia tuttuja, joiden kanssa ehti vaihtaa kuulumisia. Alkuverroja en tehnyt, tiesin että alussa mennään kuitenkin jonossa ja vauhti on sitä myötä maltillista. Ehtiihän tuota. Sitten olikin aika lähteä hauskanpitoon. Jonossa mentiin kuten pitikin. Mitään suurempia ohitteluja en ajatellut tehdä, ensimmäisen ryhmän vauhti olisi kuitenkin suurinpiirtein sopivaa, ja tilaisuuksia oman vauhdin ylläpitoon tulisi varmasti.

Ensimmäinen kilometri oli hiekkatietä, ja pian sen jälkeen siirryttiin metsän siimekseen. Reitti oli kuiva ja helposti juostavissa. Oma juoksu oli kuitenkin vähän väkinäisen vääntämisen oloista, rentous loisti poissaolollaan. Mutta näillä nyt mennään tämä kisa.

Pikkuhiljaa jono alkoi hajoilemaan ja juoksuun tuli rentoutta kun ei tarvinnut pelkästään katsella edelläjuoksevan kantapäitä. Muutama selkä tuli vastaan, ja jos vauhti tuntui sopivan, niin siinä mentiin ja tarvittaessa sopivassa paikassa ohi. Maisemia ei juurikaan tullut katseltua, sen verran piti kuitenkin keskittyä juoksemiseen, ja kun riittävästi ajatus harhailee, niin silloin haetaan tuntumaa maasta.

Ensimmäinen kierros meni ajassa 1.10. Ja omien juomien ansiosta ei tarvinnut pysähtyä kierroksen alussa olevalle juomapisteelle. Jos ensimmäisestä kierroksesta olisi selvinnyt jollain ilveellä kuivin jaloin, niin toinen kierros tarjosi jaloille muta- ja suokylpyjä koko rahan edestä. On aika vinkeä tunne juosta ja yhtäkkiä vauhti tyssää melkein kokonaan kun jalka jää mutaan kiinni. Tässä vaiheessa matka alkoi jo painamaan, eikä toistuvat soissa tarpomiset juurikaan auttaneet asiaa. Matkaa sai tehdä kohtalaisen yksin, ja hyvää ryhmää jonka peesiin olisin voinut mennä, ei löytynyt. 17 kilometrin kohdalla katsoin kelloa, ja tajusin että tässä olisi kuitenkin mahdollisuus parantaa viime vuoden tulosta. Varsinaista boostia tämä ei matkantekoon tuonut, enkä saanut oikein revittyä itsestäni sen ihmeemmin tehoja irti. Lopulta tultiin hiekkatielle, vähän rivakammin tossua toisen eteen, ja homma oli siinä. Maaliin tulin ajassa 2.11, neljä minuuttia nopeammin kuin vuosi sitten.

Maalialueella jälkipelit ja nestetankkausta. Matkan aikana olin juonut reilun puoli litraa nestettä, ja nyt lämmin keli tuntui ja nestettä kului. Pian alkoivat myös 6 km:n kilometrin juoksijat tulla maaliin, ja myös oma jälkikasvu oli tänäkin vuonna mukana. Maailmanluokan loppukiri, toiset meistä osaavat ottaa itsestä kaiken irti.

Vaikka en nyt saanut puristettua itsestäni kaikkea irti, niin olihan tämä taas erittäin mukava tapahtuma. Järjestelyt toimivat hyvin, reitti on kaikesta huolimatta hyvä ja mieleenpainuva, joten ei ole parempaa tapaa viettää pyhäpäivää.

Palautumisajaksi Garmin näytti 4 päivää, joten ihan kevyestä lenkistä ei ollut kyse. Mutta kukapa noihin mittareihin uskoisi. Seuraavana päivänä kun aurinko jatkoi paistamistaan, oli aika pukeutua lykraan ja lähteä maantielle. Muutaman suunnittelemattoman harhaanajon tuloksena oli reilu satasen lenkki, mutta ei siitä sen enempää.

Seuraava kisa onkin viikon päästä juostava HCR, joten tästä tämä kausi taas lähtee.