Saimaa swimrun osoittautui sen verran mukavaksi tapahtumaksi, joten osallistuminen Solvalla Swimruniin oli melko lailla päätetty siltä istumalta. Ilmoittautuminen tehtiin tosin viime tipassa, mutta väliäkö sillä, kuha on ajoissa lähtöviivalla.

Saimaan reissun jälkeen palasin takaisin juoksumoodiin. Työmatkat menin pääsääntöisesti juosten, aamulla 7 km rauhallisesti ja takaisin 6,5 km vähän vauhdikkaammin. Koska uintitekniikka oli vähän sitä sun tätä pullarin kanssa, päätin lähteä Solvallaan ilman pullaria ja ottaa lättärit mukaan. Fiksumpi kaveri olisi käynyt myös uimassa etukäteen ja kokeillut miten uinti luonnistuu näillä varusteilla, mutta siihen ei tuntunut löytyvän aikaan. Pienen flunssan takia jäi muutama etukäteen suunniteltu lenkki juoksematta, mutta en antanut sen haitata valmistautumista. Koska juoksu tuntui kulkevan mukavasti, en tehnyt mitään keventelyjä, kisaa edeltävällä viikolla ma – to juoksin töihin ja perjantaina liikuin aikataulusyistä työmatkat fillarilla.

Solvallassa olisi tarjolla 3 eri matkaa, ja päätimme osallistus sprinttimatkalla. Juoksua olisi 12 km, uintia 2,4 km ja nousua 675 m. Matkalle tulisi 8 juoksuosuutta ja 7 uintiosuutta. Pisin uinti olisi 500 m ja pisin juoksumatka 2800 m.

Saavuimme Solvallaan hyvissä ajoin. Ilmoittautuminen sujui nopeasti, kävimme katsomassa Endurance-matkan lähdön ja kuuntelimme kisainfon. Vesi olisi kuulemma 15 asteista pienemmissä lammissa, ja muutamasta kohdasta kannustettiin huolellisuuteen ettei törmää pinnan alla oleviin kiviin (jotka oli erikseen merkitty).

Varusteiden vaihdon jälkeen oli vielä pakollinen kuva, kuulemma tunnistusta helpottamaan (onnistuneen naarauksen jäljiltä?) Varusteeni olivat samat kuin Saimaalla, ainoastaan Salomonin s-labit olivat vaihtuneet vähän tuoreempaan versioon, en halunnut ottaa riskiä että edelliskisassa olleissa kengissä hajoaisi nauhat yms, sen verran olivat jo päässeet hapertumaan.

Ennen lähtöä pienet verryttelyt, ja sitten olikin aika siirtyä lähtökarsinaan. Vihellyksestä liikkeelle ja nopeasti siirryimme poluille. Ensimmäinen juoksuosuus oli 2700 m, ja pian huomasimme olevamme kolmantena. Juoksu kulki mukavasti ja märkäpuku lämmitti kivasti. Maasto oli melko märkää, mutta tässä lajissa ei tarvitse suojella jalkoja kastumiselta. Ensimmäisen osuuden vesi oli raikasta, mutta ei kuitenkaan epämiellyttävän kylmää, ja juoksuosuuksilla sai hyvin lämmöt päälle. Pari ensimmäistä uintiosuutta olivat melkoista räpistelyä, lättärit sojottivat välillä vähän miten sattuu ja uintitreenien puute näkyi ja tuntui.

Kahden uintiosuuden jälkeen aloin katselemaan näkyykö perässätulijoita, ja samantien iskin jalan kiveen ja lensin suoraan kalliolle. Itseäni keräillessä olin tuntevani kuin vasen olkapää muljahti takaisin olkakuoppaan. Polvi ja sääri vähän verillä, samoin toinen kämmen otti iskua. Hetki piti puhallella, mutta matka jatkui. Olkapää oli vähän arvoitus, seuraavalla uintiosuudella selviäisi vahinkojen laatu.

Onneksi mitään isompaa ei tuntunut menevän rikki, ja kolmannella osuudella uintikin tuntui kulkevan. Olin lähtenyt liikkeelle luomuna ilman mittaria (Garmin oli huollossa), joten ajankulusta ei ollut kunnollista tietoa. Mutta sijoitus oli edelleen pysynyt samana. Toiseksi viimeisellä ja pisimmällä uintiosuudella tilanne muuttui, ja uimareita meni ohi vasemmalta ja oikealta. Tällä osuudella alkoi tulla vähän viileämpi olo ja nälkä. Samoin olemattomat lättäriuintitreenit alkoivat tuntumaan käsien väsymisenä. Suunnittelin jo joukkueen nimen vaihtamista, uusi nimi olisi Team Pulkannarut. Rantautuminen oli tällä kertaa laiturin kautta, ja sitten olikin lounastauon aika huoltopisteellä. Ripeästi banaania, suolakurkkua ja mehua, ja takaisin baanalle.

Aika nopeasti saavutimme meidät ohittaneet kilpailijat ja menimme ohi. Polut olivat tällä osuudella mukavan vaihtelevia (juurakkoa, kivikkoa ja mutaa) ja loppuun oli kisainfon mukaan jätetty parhaat nousut. Nousut olivat hyviä, ja ne mentiin juoksemalla. Viimeiselle uintisosuudelle tullessa saavutimme vielä yhden parin, joka tulisi voittamaan naisten sarjan. Kun saimme nilkat veteen, oli tämä pari jo reilun sadan metrin päässä. Huikea uimavauhti, ei voinut kuin ihailla.

Viimeisellä juoksuosuudella tilanne muuttui taas meidän eduksemme, ja tiesimme ettei takaa enää tulisi ketään. Jos ei mitään yllättävää sattuisi, podium-paikka olisi tosiasia. Pidimme kuitenkin hyvää vauhtia loppuun asti, ja maaliin tulimme ajassa 2.22. Sijoitus miesten sarjassa 3/16, kaikenkaikkiaan maaliin tuli 43 joukkuetta.

Maalialueella ei ollut vielä tässä vaiheessa tungosta. Saimme mitalit kaulaan ja sitten oli aika nautiskella kisan jälkeisistä endorfiineistä.

Pidimme kevyet jälkipelit tomaattikeiton kyytiäisenä toiseksi tulleen joukkueen kanssa. Sitten suihkuun ja tarkistamaan fyysiset vahingot jalasta (pientä lajiin kuuluvaa ruhjetta), ja menimme odottamaan palkintojenjaon alkamista.

Palkintojenjaon jälkeen oli vielä ruokaa tarjolla. Oma ruokahalu ei ollut vielä paras mahdollinen, sen verran oli tullut puristettua. Keskustelelimme vielä reitin nousumetreistä, ja ainakin oma reisi-indikaattori  oli sitä mieltä, että järjestäjien ilmoittama 675 nousumetriä oli yläkanttiin. Mutta hieno reitti joka tapauksissa, ei valittamista!

Kisäjärjestelyt olivat kautta linjan hyvät. Eipä oikeastaan tullut mitään mieleen mitä voisi parantaa. Reitti oli hyvä ja hyvin merkitty, erityisesti plussaa siitä, että aina juoksuosuuden alussa oli tieto kuinka pitkä osuus oli alkamassa. Kaikinpuolin suositeltava kisa ja laji.

Varsinainen yllätys tuli vielä seuraavalla viikolla, kun Swimrun Tourin kokonaispisteet julkaistiin. Touriin kuului neljä kisaa, ja huomasimme Team Kynäniskojen sijoittautuneen miesten sarjassa kolmanneksi! Vuosikausien panostus lajiin palkittiin asiaankuuluvin juhlamenoin.

Tämä laji on nyt paketissa tältä kaudelta, seuraavan kerran Kynäniskat pukevat kumipuvun ylleen ensi vuonna mikäli saadaan pidettyä tiimihenkeä yllä.  Hauskaa on ollut ja seuraavaksi hassutellaan Kolilla Vaarojen maratonilla.

 

 

 

 

Artikkelikuva Petteri Rantanen, muut kuvat Solvalla Swimrun ja ja bloginpitäjän perhealbumi.