Kevään aikana ei tullut juurikaan lenkkareita kulutettua. Maaliskuun kilometrit olivat 13 km, huhtikuussa lenkit olivat aina satunnaisia kokeiluja, kilometrejä tuli 73. Koska jokaisella lenkillä (tai sen jälkeen) oli enemmän tai vähemmän tuntemuksia jalassa, niin harjoittelu oli sitä sun tätä. Työmatkat olin kuitenkin tehnyt fillarilla, joten ihan jouten en kuitenkaan ollut. Toukokuun alussa kisakausi alkaisi Bodom Traililla, ja lähtökohdat tähän olivat kohtalaisen vaatimattomat.

Bodomilla päätin tänä vuonna juosta perjantaina firmasarjassa 10 km. Aiemmat kerrat ovat olleet aina lauantaina 21 km ja viime vuonna kävin juoksemassa myös perjantai-iltana, joten perjantain päiväjuoksu olisi uusi kokemus.

Tulin paikalle hyvissä ajoin, tapasin työkaverit ja sitten lähdin tekemään kevyttä verraa. Hiekkatiellä juostessa kantapää oireili, ja mietinkin vielä koko kisan skippaamista. Poluilla juostessa tuntemukset olivat vähän pienemmät, joten päätin osallistua näihin karkeloihin ja toivoin ettei kisasta tulisi isompia seuraamuksia. Koska kunto oli täysin arvoitus, suunnittelin hölkkääväni muun letkan mukana ensimmäisest 7 kilometriä juomapisteelle, ja sitten kiristäväni ruuvia.

Lähdin liikkeelle toisesta lähtöryhmästä, ja alku meni omia fiiliksiä tunnustellessa. Pikkuhiljaa oma rytmi alkoi löytymään, ja aina kun tilaa löytyi, parantelin sijoitustani. Kantapää ja akilles oireili, mutta juoksua se ei onneksi estänyt. Matkan edetessä fiilikset nousivat, ja muistin taas miten hauskaa on juosta lappu rinnassa. Kisoissa on kuitenkin aina tunnelmansa, mitä ei treenilenkeillä ole.

Reitti oli tänä vuonna jälleen kerran märkä, ja reitin loppuosassa kahlattiin nilkkoja myöten ja alkuvuoden juoksemattomat kilometrit tuntuivat pohkeissa kramppien ennakkovaroituksina. Viimeiset sadat metrit juostiin hiekkatiellä, ja tässä sain vielä tehtyä pienen loppukirin ja selkiä tuli vastaan loppusuoralla. Loppuajaksi tuli 1.01, joka oli minuutin huonompi kuin vuosi sitten juostu yöbodom, ja näillä valmistautumisilla olin suoritukseen tyytyväinen. Kisan jälkeen nilkutin autoon, tunnelma oli kuitenkin hyvä, ehkä tämä tästä!

Bodomin jälkeen hiljaiselo lenkkipoluilla jatkui. Treenijakso oli; lenkki, 3 – 4 päivää lepoa (fillaria) ja sitten taas juoksulenkki. Reilu viikkoa ennen Salpausselkätrailia tuli Stravaan merkintä 6 kilometrin lenkistä: ”Testihöntsä. Edelleen tuntemuksia kantapään alueella, lenkin jälkeen jalka ok. Salpausselkätrail (21 km) vielä harkinnassa.” Tämän jälkeen pari lyhyttä lenkkiä, ja näiden jälkeen päätin lähteä Lahteen.

Salpausselällä olin juoksemassa vuosi sitten, ja reitistä jäi hyvät fiilikset. Reitti ei ole kauhean tekninen mutta ratamestari on pilke silmäkulmassa hakenut matkalla kaikki lähialueen nousut ja laskut, ja tämä tuo mukavaa vaihtelua helpohkoille poluille. Kengäksi valikoituivat Salomonin Sense Ultrat, joista pohjat olivat jo lähes sliksit, mutta olisivat kuitenkin vähän armollisempia jaloille kuin Salomonin S-labin SG:t.

Aamulla autossa olivat kaikki Team Kynäniskojen jäsenet, ja helteiseen Lahteen saavuttiin hyvissä ajoin jotta ehdimme jälki-ilmoittautumaan. Tein lyhyen testilenkin, totesin tuntemukset kantapäässä ja päätin että eiköhän helle pidä huolen siitä, ettei tarvitse lähteä kylmillä lihaksilla liikenteeseen.

Matkaan lähti reilu parisataa juoksijaa lähti yhteisstartilla, ihan kaikki Suomen polkujuoksijat eivät olleet Kuusamossa Karhunkierroksella. Alku oli perinteisesti jonossa juoksemista, mutta tiesin että matkan jatkuessa hajontaa tulee lisää. Osa juoksjoista erkani lyhyemmille matkoille ja jonkin ajan päästä huomasin juoksevani yksin. Laskuja ja nousuja riitti, juoksu tuntui kuitenkin hyvälle. Lopun suppaosuus oli yhtä veikeä kuin vuosi sitten, ja näiden jälkeen molemmat pohkeet alkoivat kramppailemaan. Tein pienet venyttelyt, imin urheilujuomaa ja kävelin hetken aikaa, onneksi selvisin melko vähällä.

Loppuvaiheessa matka alkoi painamaan, muutaman selän sain vielä poimittua, viimeinen lasku urheilustadionille ja maalissa ajalla 2.11 (avg 6.26 min/km). Nousua tuli reilu 600 m, joka on tälle matkalle ihan jees. Alunperin suunnittelin juoksevani matkan aikaan 2.15, joten siinä mielessä olin hellejuoksuun tyytyväinen. Polkujuoksu on ihana laji!

Kevään aikana juoksun puutetta on korvannut fillarointi, ja parin mukavasti menneen satasen lenkin jälkeen lykran kutsu alkoi käydä vastustamattomaksi, ja päätin viettää sunnuntain hämäläisissä maalaismaisemissa. Speksit olisivat samat kuin kaksi vuotta sitten, 217 km 32 km:n keskinopeudella.

Tamperelainen aamu oli kylmä ja aurinkoinen, puoli kuudelta herätessäni lämmintä oli 4 astetta, mutta onneksi lämpötila nousi nopeasti. Lähtöön fillaripaidan lisäksi irtohihat ja tuuliliivi, näillä pärjättäisiin.

Startti oli 7.22 ja ryhmässä oli 30 – 40 henkilöä, sijoituin ensimmäiseen puoliskoon. Ennakkojärjestelyt toimivat hyvin ja matkaan päästiin aikataulun mukaisesti. Alussa esiintyi pientä jojoilua, mutta pikkuhiljaa matka eteni tasaisemmin. Ajo oli melko siistiä, kahden vuoden takaisia häröilijöitä ei ryhmässä onneksi ollut. Edellinen oma kimppalenkkini oli juuri samaisesta tapahtumasta, joten vähän piti taas muistella miten ryhmäajo sujuikaan. Nopeasti pääsin kuitenkin oikeaan moodiin; katse edessa ajavan olkapään yli, eturengas ei mene edellä ajavan takarenkaan sivulla, vaan pysyy takana, juodessa juomapulloa näytetään takana  olevalle, ja esteistä varoitetaan käsimerkeillä/huutamalla.

Matka sujui mukavasti, keli oli oikeastaan paras mahdollinen, melko tyyni poutasää. Ensimmäisella puskatauolla riisuin tuuliliivin ja seuraavalla pysähdyksellä irtohihat. Matkan aikana oli kolme evästaukoa, 2h jälkeen oli 5 min tauko josta sai suklaata ja banaania, reilun 2½ h jälkeen oli 15 min keittolounas ja 4½h kohdalla Murolessa 10 min banaani/leipä/suolakurkkutauko. Näiden lisäksi omaa evästä meni yksi energiapatukka, joten muuten sain rahalle vastinetta huoltopaikoilta.

Ryhmässä ajaminen on oma maailmansa, ympäroiva maailma on melko pieni; vieruskaveri, ja pari edelläajavaa. Jatkuva keskittyminen siihen mitä edessä tapahtuu ja kädet kevyesti jarrukahvoilla.  Kerran jouduin tekemään lukkojarrutuksen, mutta onneksi mitään kolareita eikä kaatumisia meidän ryhmässä ei ollut. Jalat toimivat koko ajan hyvin, loppuvaiheessa hartioissa ja niskassa alkoi tuntumaan väsymyksen merkkejä. Samoin matkan jatkuessa keskittyminen alkoi herpaantumaan, ja muutaman kerran tiessä olevat kuopat iskivät mukavasti käsille.

Fiilis oli kuitenkin koko matkan hyvä, ja nautin matkanteosta. Neljänkympin vauhti fillarilla on hieno asia, ja ryhmäajon seurauksena pyörä kulki lähes itsekseen. Viimeisen tauon jälkeen olimme vähän jäljessä keskiaikatavoitteesta, mutta reippaan vauhdin ansiosta ero saatiin kurottua kiinni. Perille tultiin ajalla 6.45 h, maantiepyöräily on ihana laji!

Pari päivää pyöräilyn jälkeen kroppa tuntui väsyneeltä, mutta keskiviikkona olo alkoi olemaan normaalikuosissa. Työmatkat tein fillarilla ja keskiviikkoaamuna kävin juoksemassa 8 km:n aamulenkin. Juoksu kulki aamulla mukavasti, ja perjantai-iltana matkustin Tampereelle seuraavan päivän swimrunia varten. Nyt vaihtuu lykra kumiin.

Tämä olisi kolmas swimrun – kisani ja ensimmäinen kisa jossa menisin soolona. Edellisenä iltana tuunasin lättärit enemmän swimrun-henkisiksi, ja menisin siis hyvän ”kokeile kisassa uusia juttuja” – periaatteen mukaisesti.

Saavuin Pikonlinnaan tunti ennen starttia. Keli oli lämmin, ja sivukorvalla kuuntelin yhden parin sääspekulaatiota, uidako märkkärillä vai ei. Itse en lähtenyt tähän spekulointiin, vaan lämmöstä huolimatta päädyin käyttämään märkkäriä. Kävin tekemässä pienet verrat ja tutustuin ensimmäiseen juoksuosuuden polkuosuuteen. Mukavan näköistä maastoa ja ensimmäinen rantautumispaikka näkyi kaukaisuudessa, 600 metrin päässä.

Kisainfon jälkeen näin tutun kaverin, ja kävimme vielä vähän lämppäämässä märkkäri päällä (jätin kuitenkin yläosan pukematta). Hyvin tuntui tarkenevan, mutta pitkät uintimatkat varmasti viilentävät. Reitti oli selkeästi uimareille tarjokoitettu, uintisosuuksia oli vain 4, mutta osuudet olivat 500 – 600 metriä pitkiä, joten erot tehtäisiin näillä osuuksilla.  Kokonaismatka olisi n. 10 km juoksua ja reilu 2 km uintia.

Paukusta liikkeelle, ja juoksu kumipuvussa oli odotetunlaista, eli kuumaa ja vähän takkuista. Ensin tehtiin pieni lenkki, palattaisiin lähtöalueelle ja sitten polkua pitkin järveen. Kuusenoksaa sivuun työntäessäni jalka osui kiveen, ja syöksyin kevyellä pyörähdyksellä maahan. Pienet naarmut polviin, mutta ei onneksi mitään isompaa, matka sai jatkua. Pian koitti odotettu veteen meno, ja teki erinomaisen hyvää päästä järveen. Uintosuus tapahtui rannan suojassa, mutta avo-osuuksille tultaessa aallot yltyivät ja tuuli painoi koko ajan pikkuisen pois kurssista. Suunnistaa sai, mutta sitten päästiin Santasaareen. Pikkuhörppy vettä, ja saara kiertämään. Polku oli alussa helppoa, mutta pohjoispuolella kapeni ja muuttui hitaammaksi, kunnes taas helpottui. Vähän yli yksi kierros saaressa, ja sitten uimaan. Uinti Pikonsaareen, jossa vaan käväistiin, ja sitten taas uimaan kohti Santasaarea. Taas reilu kierros, nyt alkoi jo juoksukin vähän tuntumaan, ja sain tsempata itseään pitääkseeni tahtia yllä.

Vielä viimeinen uinti ja loppujuoksut. Yksi kaveri meni vielä uintiosuudella ohi, ja juoksuosuudessa sijoitus pysyi samana, maaliin tulin kymmenentenä. Maalissa fiilikset olivat hyvät, sen kummempia tavoitteita ei ollut, kunnon mukainen suoritus riittäisi ja olin omaan kisaani tyytyväinen. Swimrun on ihana laji!

Alkukauden kisat olivat siinä, seuraavan kerran numerolappu rintaan Chamonix’ssa. Yhden mäkitreeninkin olen jo tehnyt, joten valmistautuminen on ollut timanttista!