Tähän mennessä tapahtunut: Helmikuussa alkanut (diagnosoimaton plantaarifaskiitti) teki pientä tuhoa alkuperäiseen kisasuunnitelmaan, mutta muutamia kisoja sain alkukesästä alle. Varsinainen kauden päätavoite (90 km Mont Blanc Marathon) vaihtui hivenen lyhyempään verttikilometrin (Vertical KM) kisaan, mutta nautiskellaan nyt niistä asioista joista pystyy!

Valmistautuminen verttikilometriin oli totutun vahvaa. Työmatkalla Jyväskylässä kävin Laajavuoressa tekemässä yhden verttitonnin treenin puolitoista viikkoa ennen kisaa, ja tuolla mentäisiin. Onhan tuossa jo yhdelle kisalle riittävästi treeniä, ja varsinkin kun huomasin että alamäkijuoksu ei nyt varsinaisesti hellinyt jalkaa, joten nyt filosofinen ote tekemiseen olisi ”minimillä jatkoon”.

Chamonixiin saavuimme keskiviikkona. Lennot Geneveen josta auto alle. Chamonix oli edelleen mahtava paikka. Kompakti kaupunki, kaikki kävelymatkan päässä majapaikasta ja vuoret ympärillä. Tänne on aina hyvä palata.

Varsinainen kisapäivä oli perjantai-iltana. Aamulla kävimme Sveitsin puolella Emossoninin padolla kannustamassa 90 km:n juoksijoita. Varsinkin padolle johtava nousu herätti edelleen lämpimiä tunteita viime vuodelta.

Oma startti oli viiden jälkeen. Reitti lähtisi keskustasta St. Michelin kirkon kupeesta, ja nousisi Plan Prazin asemalle 2000 metrin korkeuteen hissilinjan alapuolella. Järjestelyt toimivat hyvin. Juoksijat lähtivät matkaan 15 sekunnin välein. 10 minuuttia ennen omaa starttia juoksijat kasattiin pienempään aitaukseen, josta siirryttiin yksitellen varsinaiseen telttaan, josta lähdettiin liikkeelle. Sekunnit kuluivat ja sitten mentiin.

Päivä ei onneksi ollut törkeän kuuma, mutta lämpöä oli kuitenkin parikymmentä astetta. Olin päättänyt olla ottamatta juomaa mukaan, jotta kädet olisivat vapaana loppuosan jyrkempiin osuuksiin. Jo St. Michelin kirkon ohitettuani suu oli täysin kuiva, ja onnittelinkin itseäni tästä päätöksestä (fiksumpi veto olisi ollut ottaa lötköpullo mukaan, ja sen olisi voinut tyhjänä tunkea housunkaulukseen). Alkuperäinen kisataktiikka oli juosta ensin hissiasemalle, ja sitten kun siksak-nousu alkaa, niin juosta ja kävellä vuorotellen. Tämä suunnitelma oli lyhytaikainen, ja arkirealismi iski päin kasvoja. Kävelyksihän se meni.

Omaa aikatavoitetta en ollut tehnyt. Puoliväliin meni aikaa 27 min, ja tuossa vaiheessa mietin olisiko tunnin alitus mahdollinen. Tosin tiesin myös, että loppuvaiheessa reitti hidastuu ja käsiä joutuu ottamaan avuksi vaijereilla ja tikasnousuissa. Puskin eteenpäin, ohittelin satunnaisesti ja tulin ohitetuiksi. Kun maasto muuttui jyrkemmäksi, muistutin itseäni että nyt myös nousumetrit tulevat nopeammin.

Loppuvaiheessa oli muutamia ilmavia kohtia, ja otin ne tarkasti. Nyt ei viitsi antaa tennarin livetä. Viimeiset kohdat ennen Plan Prazin aseman saavuttamista menin vielä juosten, ja loppujaksi tuli 59.23. Tunti todellista laatuaikaa, matkan pituudeksi tuli 3.6 km. Lenkki Stravassa.

Verttitonnin kisa oli hauska kokemus, eihän tuossa varsinaisesti omilla vahvuusalueilla liikuttu, mutta onpahan nyt tullut sekin tehtyä. Seuraava kisa näillä mestoilla kuitenkin toivon mukaan vähän pidempi. Ja vielä virallinen 90 s kisavideo.

Sunnuntai-aamuna kävimme vielä katsomassa maratonin startin, jossa mukana mm. Henri Ansio, joka juoksi hienosti seitsemänneksi kovatasoisessa kisassa. On se kova!

Chamonixin jälkeen matka suuntautui Annecyyn, jossa alkoi reissun kevyempi osuus. Hieno paikka jossa olisi muutama mielenkiintoinen polkujuoksu- ja swimrun-kisa.

Treenaamisen suhteen heinäkuu olikin melko hiljaista aikaa. Jalka alkoi kestämään lenkkiä, mutta olin sen kanssa melko varovainen, ja heinäkuun helteet eivät varsinaisesti houkutelleet juoksemaan. Heinäkuussa puolivälissä tein yhden nihkeästi sujuneet parinkympin lenkin, perinteisellä Vierumäki-viikolla oli taas kaikkea kroppaa jumittavaa aktiviteettia, kunnes elokuussa alkoi taas arki ja työmatkaliikunta fillarilla ja juosten.

Elokuun ensimmäisellä viikolla Stravasta löytyi merkintä ”No nyt. Sykkeet selkeästi alhaisemmat kuin kesän hellelenkeillä plus kroppa alkaa taas sopeutumaan juoksuun. Tai sitten oli vain muuten hyvä aamu.” Pieniä toivonpilkahduksia, mikä olikin hyvä signaali, koska seuraavat kisat olivat vajaan kolmen viikon päässä Puumalassa.

Kun juoksu ei ole aina luonnistunut, niin onneksi olin pystynyt uimaan säännöllisesti. Muutamat aamu- ja iltauinnit Kaitalammella olivat hienoja hetkiä, ja Team Kynäniskat tekivät yhden yhteistreeninkin Saimaa Swimrun -valmisteluissaan. Vahvaa sitoutumista tulevaan koitokseen!

 

Kisaa edeltävänä aamuna ajoin Jyväskylään, työpäivä siellä ja sitten Mikkeliin. Ilta tiimikaverin kanssa oli juuri niin villi kuin perjantai-ilta Mikkelissä voi olla. Kävimme syömässä ja joimme oluet. Viime kerran mainio hampurilaispaikka oli lopettanut toimintansa joten päädyimme sinänsä hyvään nepalilaiseen ravintolaan.

Aamulla ajoimme Puumalaan, haimme kisamateriaalin ja kävimme kisainfossa. Reittiä oli muutettu pikkuisen viime vuotisesta mm. lisäämällä yksi uintiosuus, mutta muuten reitti oli sama. Ilma oli lämmin, yli 20 astetta, joten kumipuvussa tulisi tarkenemaan. Juoksua tulisi reilu 16 kilometriä ja uintia vähän yli 2 km.

Alkuun parin kilometrin juoksu, jolla saisi mukavasti lämmöt päälle, sitten uimaan ja reilu 4 km juoksu-osuus, jonka aikana siirrytään Puumalan keskustasta poluille. Ensimmäinen osuus meni noin 4.30 keskaria ja tämän jälkeen tuntui mahtavalta hypätä Saimaan syleilyyn. Verrattuna viime vuoden ensimmäiseen kisaan, nyt uinti tuntui normitouhulta. Pullaria en kuljettanut mukana, koska tuntui että uintitekniikkani hajoaa liikaa, mutta lättärit olivat mukana.

Juoksu kulki poluilla mukavasti ja nyt uintikin oli asteen verran parempaa, eikä viimevuotisia epätoivon hetkiä uidessa esiintynyt. Reitti oli hieno, ja itselleni juoksu- ja uintimatkojen osuudet olivat hyvän mittaisia. Ehdottomasti yksi lempikisojani! Viimeisen juoksuosuuden nousut pistivät jo puuskuttamaan, mutta kun Puumalan sillalle päästiin, niin loppuhan oli pelkkää alamäki rallattelua. Maaliin tultiin ajalla 2.32 ja sijoitus miesten sarjassa 7.

Saimaan kisojen jälkeen tein päätöksen osallistua Nuuksio Classiciin. Koska jalka kesti 16 kilometrin juoksun, niin kai se kestää 42 km:n taipaleen. Nerokasta logiikkaa. Koska en ollut treenannut, niin ei tarvinnut sen ihmeemmin kevennellä. Työmatkat tein fillarilla, torstai aamuna tein puolen tunnin lenkin ja perjantaina menin autolla töihin.

Sen ihmeempää kisataktiikkaa en tehnyt. Pitkien lenkkien puute tulisi varmasti näkymään, mutta en kuitenkaan halunnut ihan eväsretkelle lähteä. Tulossa olisi siis kunnon mukainen suoritus, sitä saisi mitä tilaisi.

Herätys vartin yli kuusi, aamupalat ja nappasin gorilla-kaverin kyytiini matkan varrelta. Keli oli erinomainen, pientä vesisadetta, mutta ilma oli lämmin, optimikeli siis. Kuivan kesän jäljiltä reitti olisi myös nopeassa kunnossa, tänä vuonna ei tarvitsisi kahlailla polvia myöten mudassa. Kisakeskuksessa odottelua ja tuttujen kanssa jutustelua, sitten olikin aika siirtyä starttialueelle.

Lähdin ensimmäisestä ryhmässä, mutta jättäydyin suosiolla viimeisen kolmannekseen. Alussa juostiin totutusti jonossa, mutta melko nopeasti porukka harveni. Juoksu tuntui kuitenkin alun nopeahkossa maastossa kulkevan, ei ihan priimaa, mutta ei toisaalta kauhean tahmeaakaan. Reitti oli hyvin merkattu, ainoastaan yhdessä käännöksessä meinasi mennä vähän pitkäksi, onneksi takana oleva seuratoveri komensi takaisin, joten siitä selvittiin ilman suurempia aikasakkoja.

Swinghillin nousu meni tänä vuonna osittain kallioilla, ja olikin hivenen liukas. Kaatumisia ei kuitenkaan näkynyt ja nousuun oli kerääntynyt mukavasti kannustajia. Mäen päällä vesipullo täyteen ja menoksi. Pian tämän jälkeen alkoikin reitin teknisempi osuus, ja matkanteko hidastuikin selvästi. Puoliväliin tulin ajassa 2.25, ja vaikka tiesin että loppuosa olisi nopeampaa baanaa, niin kauhean isoja päätelmia loppuajasta ei voinut tehdä. Huolto oli 26 km:n kohdalla, taas vesipullo täyteen ja kävelin jonkin matkaa syöden samalla matkaeväinä olleita irtokarkkeja. Tässä vaiheessa matka alkoi jo tuntumaan, tosin sehän ei nyt varsinaiseti yllättänyt. Kaikesta huolimatta väli 26 – 33 km meni muutaman sekunnin nopeammin kuin 3 vuotta sitten, tosin silloin reitti oli huomattavasti kosteampi.

Viimeinen huolto oli 33 km:n kohdalla ja palvelu ja kannustus oli erinomaista. Juomapullo täytettiin huollon toimesta kun itse keskityin syömään suklaata. Kehuivat (eli valehtelivat) freesiä olemusta ja käskivat jatkamaan matkaa, maaliin oli jäljellä enää 9 kilometriä. Metsän siimeksessä suklaat meinasivat tulla takaisin ylös, paikkasin huonoa olo lakritsilla.

Loppuosa olikin sitten lievästi sanottuna vahvasti syvältä. Odotin ylämäkiä jotta saisin syyn kävellä, ja tässä vaiheessa ylämäen käsite koki inflaation, joskus tasainenkin voi olla mäki, filosofoin itsekseni. Viimeisellä EA-pisteellä kuulin koko kisan kauneimmat sanat, enää 4 kilometriä maaliin. Laskeskelin että viiden tunnin alitus voisi olla teoriassa mahdollinen, kunhan vaan pitäisin itseni edes vähäisesti juoksua muistuttavassa liikkeessä. Kolme kilometriä ennen maalia kuuluu jo maalikuulutukset, mutta siinä vaiheessa reitti tekee tietenkin vielä pienen koukun, ja taas mennään hiljaisuudessa  kunnes maaliin pääsy alkaa vaikuttamaan tosiasialta eikä enää kaukaiselta haaveelta. Viimeiset alamäet vahvalla irvistyksellä ja loppuaika turvallisella 45 sekunnin marginaalilla 4.59.14.

Mitä tästä reissusta jäi käteen? Vaikka kantapäässä oli tuntemuksia heti alusta lähtien, niin jalka kesti kuitenkin juoksua koko matkan ajan, ja nyt seuraavana päivänä kantapää on vähän arka, mutta ei varsinaiseti kipeä. Myöskään jalkojen lihakset eivät ole täysin jumissa, vaan kävely on melko normaalia, mutta juoksemaan en nyt lähde muutamaan päivään. Vähäinen treeni näkyi loppuvaiheessa vauhdin tippumisena, mutta sykkeet pysyivät ylhäällä, joka on myös positiivinen signaali. Kaikinpuolin kehittävä treeni!

Seuraavat kisat ovat 3 viikon päästä (Solvalla Swimrun), tosin kisamatkan pituudesta ei ole vielä joukkueen jäsenten kesken päästy yhteisymmärrykseen. Ja olisihan vielä lokakuussa Koli. Matkan aikana ehti muodostua vahva mielipide lähdenkö sinne vai en, mutta lupasin antaa itselleni pari päivää miettimisaikaa sen ja mahdollisen matkan (43/65 km) suhteen. Kolin reissusta puuttuu tosin osallistumislipuke ja majoitus, mutta pääsääntöisesti asioilla on tapana järjestyä.

Näihin (liikkuviin) kuviin ja tunnelmiin!