Viime vuoden Vaarojen Maratonin jälkeen katse kohdistui Kuusamon erämaahan, ja klassiseen Karhunkierroksen vaellusreittiin. Koska en aikaisemmin ollut juossut noilla seuduilla, luonnollisesti matkaksi muodostui kisan perusmatka, 166 km. Mutta aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.
Lue lisääPolkujuoksu
Vuosi sitten Kolilta palatessani sanoin matkaseuralle että Kolilla voi yhden kierroksen juosta, mutta kaksi kierrosta juurien ja kivien keskellä on silkkaa typeryyttä. Jos juoksisin pidempiä matkoja, niin ne ovat jatkossa pisteestä A pisteeseen B, muita vaihtoehtoja ei ole. Kuitenkin lauantai-aamuna klo 7 olin odottamassa lähtökäskyä 86 kilometrin pituiselle reitille, miten tässä näin pääsi käymään?
Mont Blanc Marathonin perusmatkan (perusmatka = pisin kisassa juostava matka) juokseminen oli ollut haaveenani jo parin vuoden ajan. Kaksi vuotta sitten samassa tapahtumassa juostun 42 km:n jälkeen oli selvää että palaisin Chamonixiin uudelleen. Vuoden 2016 kisaan en voittanut arvonnassa paikkaa, mutta viime lokakuussa arpaonni suosi, ja pääsy 80 km:n (järjestäjien ilmoittama virallinen pituus 85 km) varmistui. Koska olin jo kertaalleen juossut samoissa maisemissa, luulin tietäväni mitä kaikkea olisi tulossa. Vähänpä tiesin tulevasta.
Salpausselän kisa tuli kalenteriini yllättäen ja pyytämättä. Alunperin suunnitelmissani oli tehdä leppoisa rypäsharjoitus, mutta arpaonni suosi Sipoonkorpitraililla, ja sain menolipun Lahteen. Jos ilmaiseksi pääsee juoksemaan, niin eihän tilaisuutta voi jättää käyttämättä!
Uudistuksen tuulet puhalsivat tänä vuonna Bodom Traililla, ja nyt tuli mahdollisuus pieneen yöjuoksuun ennen varsinaista lauantain päätapahtumaa. Kaksi kisaa 12h välein, eihän siinä mitään järkeä ole, mutta olisihan se sääli jättää tilaisuus käyttämättä ja jälkeenpäin miettiä minkälaiste se olisi ollut.
SipoonkorpiTrail sai tänä vuonna aloittaa kisakauden. Yleensä kisakausi on korkattu Bodom Traililla, mutta nyt ajattelin käydä katsomassa minkälaista maasto on Sipoonkorven puolella. Aikataulusyistä matkaksi valikoitui 20 km, ja tämä osoittautui hyväksi valinnaksi. On juoksuja, jossa askel on kevyt ja kilometrit etenevät lähes itsekseen, tämä ei ollut semmoinen juoksu.
Vuoden kujeet alkavat olla takanapäin ja näin jälkeenpäin katsottuna vuosi oli aikamoinen häröilyn vuosi. Oli hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, juoksua tasaisella ja juoksua poluilla. Keskityin kaikkeen eli en keskittynyt juuri mihinkään. Toisaalta vuosi jäi mieleen monipuolisuudellaan, eikä rasitusvammoja eikä muitakaan kremppoja päässyt tulemaan.
Mutta mitäs ensi vuonna?
Alunperin olin ajatellut Vaarojen maratonin olevan kauden viimeinen polkujuoksukisa. Kirjoitin edelliseen postaukseen ”Kauden viimeinen kisa oli tässä, ja nyt on kevyen palauttelun aika, seuraavan kerran lappu rintaan Aktia Cupissa.” Kuitenkin huomasin olevani lauantaina lähtökarsinassa odottaen Helsinki City Trailin lähtölaukausta. Edessä olisi 21 km lenkki keskuspuiston poluilla. Mitenkäs tässä näin pääsi käymään?
Valmistautuminen HCM:n jälkeen oli mennyt ongelmitta. Työmatkajuoksentelua ja -pyöräilyä, ja muut lenkit juoksin pääsääntöisesti poluilla. Pitkät lenkit jäivät vähäisiksi, mutta ajattelin Espoon kuntoratojen kierroksen korvaavan pari pitkistä (kysymyksessähän oli leikkimielinen hupailu jossa kierrettiin kaikki Espoon kuntoradat Kalajärveä ja Siikajärveä lukuunottamatta, ja siirtymät tehtiin fillarilla. Juoksua 29 km ja pyöräilyä 77 km, aikaa meni taukoinen 7,5h). Omat tuntemukset kunnosta olivat positiiviset, kaisloihin oli tullut voimaa, ja ennätykset muutamilla Keskuspuiston Strava-segementeillä loivat uskoa että kesän ja syksyn aikana on tullut tehtyä oikeita asioita. Mutta miten se näkyisi uudistetulla Vaarojen maratonin reitillä?
Nuts Pallas, tähän astisista kisoistani pisin reissu alkoi pikkuhiljaa olla todellisuutta. Omasta mielestäni olin henkisesti ja fyysisesti valmis tulevaan koitokseen ja tavoitteena oli tehdä hyvä suoritus joka ei kuitenkaan olisi pelkkää selviytymistä aikarajoja vastaan. Mielikuvissani tulin maaliin vaivalloisesti juosten, matkan rasitus tuntuen, mutta samalla tuntien vahvaa tyytyväisyyttä läpi juostusta urakasta. Väärässä olin.
Sata paria lenkkareita 