Swimrun

Nuuksio Classicin loppukilometreillä Voiman tunne ei ollut läsnä, ja ajatus Kolille lähtemisestä ei varsinaisesti houkuttanut. Koska kesken juoksukisan tehdyt päätökset ovat harvoin pitäviä, niin se ei ole oikea paikka miettiä tulevia. Hetken asioita kisan jälkeisellä viikolla mietittyäni päätin lähteä Vaaroille maratonille, mikäli saan jostain osallistumisoikeuden ja majapaikan. Suunnitelma oli toteuttamista vaille valmis.

Read Full Article

Saimaa swimrun osoittautui sen verran mukavaksi tapahtumaksi, joten osallistuminen Solvalla Swimruniin oli melko lailla päätetty siltä istumalta. Ilmoittautuminen tehtiin tosin viime tipassa, mutta väliäkö sillä, kuha on ajoissa lähtöviivalla.

Read Full Article

Swimrunin kokeileminen on ollut pitkään mielessäni, yhdistyisihän siinä itselleni kaksi tolkun lajia, polkujuoksu ja uinti. Triathlonin kautta märkkärillä uinti on jo entudestaan tuttua, nyt sitten pääsisi kokeilemaan märkäpuku päällä juoksua. Koska suurin osa kisoista juostaan (ja uidaan) pareittain, ensimmäinen haaste oli löytää sopiva kumppani. Ei muuta kuin katiska veteen ja säynävää narraamaan!

Read Full Article