Kevään aikana ei tullut juurikaan lenkkareita kulutettua. Maaliskuun kilometrit olivat 13 km, huhtikuussa lenkit olivat aina satunnaisia kokeiluja, kilometrejä tuli 73. Koska jokaisella lenkillä (tai sen jälkeen) oli enemmän tai vähemmän tuntemuksia jalassa, niin harjoittelu oli sitä sun tätä. Työmatkat olin kuitenkin tehnyt fillarilla, joten ihan jouten en kuitenkaan ollut. Toukokuun alussa kisakausi alkaisi Bodom Traililla, ja lähtökohdat tähän olivat kohtalaisen vaatimattomat.
Yleinen
Vuoden kujeet alkavat olla takanapäin ja näin jälkeenpäin katsottuna vuosi oli aikamoinen häröilyn vuosi. Oli hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, juoksua tasaisella ja juoksua poluilla. Keskityin kaikkeen eli en keskittynyt juuri mihinkään. Toisaalta vuosi jäi mieleen monipuolisuudellaan, eikä rasitusvammoja eikä muitakaan kremppoja päässyt tulemaan.
Mutta mitäs ensi vuonna?
Vuoden paras hetki jokapäiväiselle juoksentelulle on tietenkin marraskuu, siitähän marrasputkessa on kyse. Klassikon säännöt ovat vuodesta toiseen pysyneet samana; 25 minuuttia yhtäjaksoista juoksua joka päivä ulkona. Tämä oli itselleni neljäs marrasputki, ja nyt oli aika kokeilla jotain uutta ja juosta omat kilometriennätykset marraskuun aikana.
Nuts Pallas, tähän astisista kisoistani pisin reissu alkoi pikkuhiljaa olla todellisuutta. Omasta mielestäni olin henkisesti ja fyysisesti valmis tulevaan koitokseen ja tavoitteena oli tehdä hyvä suoritus joka ei kuitenkaan olisi pelkkää selviytymistä aikarajoja vastaan. Mielikuvissani tulin maaliin vaivalloisesti juosten, matkan rasitus tuntuen, mutta samalla tuntien vahvaa tyytyväisyyttä läpi juostusta urakasta. Väärässä olin.
Vuoden päätavoite on puolentoista viikon päästä. Kaikki mitä on voitu tehdä, on tehty, ja nyt on ehkä vaikein hetki, kisan odottaminen. Alkuperäset suunnitelmat kisaan valmistautumisesta eivät toteutuneet suunnitelmien mukaan. Harjoittelu pysyi nousujohteisena toukokuuhun asti, mutta sitten iski flunssakausi, joka sotki viimeiset viikot, mutta näillä nyt mennään.
Bodom Trail aloitti varsinaisen kisakauden tänä vuonna. Perinteiset helatorstain kinkerit järjestetiin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Viime vuonna reitti oli pitkään jatkuneiden sateiden ansiosta kosteahko ja raskaahko, mutta tänä vuonna edeltävä viikko oli ollut kuiva ja aurinkoinen, olisiko se tehnyt reitistä kevyemmän ja kuivemman?
Aamun sarastaessa Niinisaloon oli kokoontunut joukko hiihtoniiloja. Edessä olisi 90 kilometrin hiihtolenkki perinteisellä tyylillä. Keli ei ollut mikään hiihtäjän unelmakeli, lämpötila nollan pinnassa ja päivällä pitäisi olla muutama aste lämpimämpää. Tunsin suksenpohjien tarrautuvan kiinni irtolumeen, ja liuttelin niitä edestakaisin ennen starttia etteivät pohjat jäätyisi. Ilmassa oli ongelmakelin tuntua.
Marraskuu, vuoden ei niin hehkein – kuukausi. Se aika vuodesta jolloin järkevät ihmiset hengähtävät päättyneen kisakauden jälkeen ja ottavat iisisti, tai sitten on puoliurpoja jotka päättävät juosta vähintään 25 minuuttia ulkona kuukauden jokaisena päivänä.
Tänä vuonna olin tehnyt vakaan päätöksen olla hyppäämättä marrasputkeen. Putki oli osaltani jo koettu, kolme edellistä vuotta olin keikkunut putkessa ja tuoreessa muistissa olivat vielä viime vuotiset pakkolenkit. Ei putki yhtä miestä kaipaa, tuumin lähtiessäni lokakuun viimeisenä päivänä lenkille, mutta poluilla juostessa jalka lipesi ja huomasin juuttuneeni marrasputkeen.
(Kuvan viemäri ei liity tapaukseen.)
Hyvään vauhtiin päässyt harjoittelu katkesi huhtikuun alussa kuin kanan lento. Eräänä iltana poluilla juostessani olo tuntui kumman vetämättömältä, eikä oikein minkäänlaista puristusta saanut aikaiseksi. Syykin selvisi seuraavana päivänä, aamulla pieni yskä muuttui illalla kuumeksi, ja seuraavat 5 päivää menikin sohvan pohjalla 38,5 asteen kuumessa. Ja mikä tylsintä, olin juuri hankkinut uuden sykemitttarin, Garminin Fenix 3:sen, jonka ominaisuuksia ei oikein makaillessa päässyt hyödyntämään.
Finlandia Maratonin jälkeen pidin taukoa juoksusta kolmen päivän ajan, ja sitten olikin taas aika sitoa lenkkarin nauhat kiinni ja suunnata katse kauden viimeiseen kilpailuun, Vantaan maratonille. Mutta miten palautella maratonista ja valmistautua seuraavaan, kun kahden tapahtuman välillä on vain neljä viikkoa? Yksi vaihtoehto on käydä Kolilla 43 km:n pituiselle retkellä.
Sata paria lenkkareita 