Salpausselän kisa tuli kalenteriini yllättäen ja pyytämättä. Alunperin suunnitelmissani oli tehdä leppoisa rypäsharjoitus, mutta arpaonni suosi Sipoonkorpitraililla, ja sain menolipun Lahteen. Jos ilmaiseksi pääsee juoksemaan, niin eihän tilaisuutta voi jättää käyttämättä!
Sivu 2 / 6
Uudistuksen tuulet puhalsivat tänä vuonna Bodom Traililla, ja nyt tuli mahdollisuus pieneen yöjuoksuun ennen varsinaista lauantain päätapahtumaa. Kaksi kisaa 12h välein, eihän siinä mitään järkeä ole, mutta olisihan se sääli jättää tilaisuus käyttämättä ja jälkeenpäin miettiä minkälaiste se olisi ollut.
SipoonkorpiTrail sai tänä vuonna aloittaa kisakauden. Yleensä kisakausi on korkattu Bodom Traililla, mutta nyt ajattelin käydä katsomassa minkälaista maasto on Sipoonkorven puolella. Aikataulusyistä matkaksi valikoitui 20 km, ja tämä osoittautui hyväksi valinnaksi. On juoksuja, jossa askel on kevyt ja kilometrit etenevät lähes itsekseen, tämä ei ollut semmoinen juoksu.
Vuoden kujeet alkavat olla takanapäin ja näin jälkeenpäin katsottuna vuosi oli aikamoinen häröilyn vuosi. Oli hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, juoksua tasaisella ja juoksua poluilla. Keskityin kaikkeen eli en keskittynyt juuri mihinkään. Toisaalta vuosi jäi mieleen monipuolisuudellaan, eikä rasitusvammoja eikä muitakaan kremppoja päässyt tulemaan.
Mutta mitäs ensi vuonna?
Vuoden paras hetki jokapäiväiselle juoksentelulle on tietenkin marraskuu, siitähän marrasputkessa on kyse. Klassikon säännöt ovat vuodesta toiseen pysyneet samana; 25 minuuttia yhtäjaksoista juoksua joka päivä ulkona. Tämä oli itselleni neljäs marrasputki, ja nyt oli aika kokeilla jotain uutta ja juosta omat kilometriennätykset marraskuun aikana.
Alunperin olin ajatellut Vaarojen maratonin olevan kauden viimeinen polkujuoksukisa. Kirjoitin edelliseen postaukseen ”Kauden viimeinen kisa oli tässä, ja nyt on kevyen palauttelun aika, seuraavan kerran lappu rintaan Aktia Cupissa.” Kuitenkin huomasin olevani lauantaina lähtökarsinassa odottaen Helsinki City Trailin lähtölaukausta. Edessä olisi 21 km lenkki keskuspuiston poluilla. Mitenkäs tässä näin pääsi käymään?
Valmistautuminen HCM:n jälkeen oli mennyt ongelmitta. Työmatkajuoksentelua ja -pyöräilyä, ja muut lenkit juoksin pääsääntöisesti poluilla. Pitkät lenkit jäivät vähäisiksi, mutta ajattelin Espoon kuntoratojen kierroksen korvaavan pari pitkistä (kysymyksessähän oli leikkimielinen hupailu jossa kierrettiin kaikki Espoon kuntoradat Kalajärveä ja Siikajärveä lukuunottamatta, ja siirtymät tehtiin fillarilla. Juoksua 29 km ja pyöräilyä 77 km, aikaa meni taukoinen 7,5h). Omat tuntemukset kunnosta olivat positiiviset, kaisloihin oli tullut voimaa, ja ennätykset muutamilla Keskuspuiston Strava-segementeillä loivat uskoa että kesän ja syksyn aikana on tullut tehtyä oikeita asioita. Mutta miten se näkyisi uudistetulla Vaarojen maratonin reitillä?
Tarkkaavaisimmat lukijat huomaavat heti artikkelikuvasta, että tänä vuonna oma jänisjuoksu ei päättynyt kirvelevään keskeytykseen kuten viime vuonna. Tämä oli itselleni neljäs jänisjuoksu, ja vaikka periaatteessa kyseessä on ns. helppo juoksu, jänisjuoksussa on aina oma tunnelmansa ja matkantekoa pitää seurata eri tavalla verrattuna omaan juoksuun. Oman jännityksen toivat vielä viime vuonna HCM:llä sekä Pallaksella olleet vatsaongelmat, menisikö tämä juoksu viimein ongelmitta?
Nuts Pallaksen jälkeen oli kolme viikko aikaa taikoa itsensä puolimatkan triathlonkuntoon. Eri lajien painottaminen ei mennyt ihan triathlonoppien mukaan, pyöräily oli käytännössä kesäkuisen Pirkan pyöräilyn jälkeen olematonta, uintitreenit koostuivat kahdesta uintikerrasta toukuussa ja heinäkuussa, ainoastaan juoksu oli ollut Pallaksen keikan takia aktiivisempaa. Valmistautumiseen vaikutti vielä yksi kuntoiluviikko Vierumäellä, jossa 5 päivän aikana tuli liikuntaa noin 20 h edestä. Olisi liioittelua väittää että lähdin Tahkolle kylmiltään, mutta lähtötilanne oli kaukana optimaalisesta. Mutta mitä pienistä, oli selvää että ennätyksiä ei tultaisi rikkomaan, mutta vähintäänkin hyvän aerobisen treenin tulisin saamaan aikaiseksi.
Nuts Pallas, tähän astisista kisoistani pisin reissu alkoi pikkuhiljaa olla todellisuutta. Omasta mielestäni olin henkisesti ja fyysisesti valmis tulevaan koitokseen ja tavoitteena oli tehdä hyvä suoritus joka ei kuitenkaan olisi pelkkää selviytymistä aikarajoja vastaan. Mielikuvissani tulin maaliin vaivalloisesti juosten, matkan rasitus tuntuen, mutta samalla tuntien vahvaa tyytyväisyyttä läpi juostusta urakasta. Väärässä olin.
Sata paria lenkkareita 