Tähän mennessä tapahtunut: Helmikuussa alkanut (diagnosoimaton plantaarifaskiitti) teki pientä tuhoa alkuperäiseen kisasuunnitelmaan, mutta muutamia kisoja sain alkukesästä alle. Varsinainen kauden päätavoite (90 km Mont Blanc Marathon) vaihtui hivenen lyhyempään verttikilometrin (Vertical KM) kisaan, mutta nautiskellaan nyt niistä asioista joista pystyy!
Mont Blanc marathon
Mont Blanc Marathonin perusmatkan (perusmatka = pisin kisassa juostava matka) juokseminen oli ollut haaveenani jo parin vuoden ajan. Kaksi vuotta sitten samassa tapahtumassa juostun 42 km:n jälkeen oli selvää että palaisin Chamonixiin uudelleen. Vuoden 2016 kisaan en voittanut arvonnassa paikkaa, mutta viime lokakuussa arpaonni suosi, ja pääsy 80 km:n (järjestäjien ilmoittama virallinen pituus 85 km) varmistui. Koska olin jo kertaalleen juossut samoissa maisemissa, luulin tietäväni mitä kaikkea olisi tulossa. Vähänpä tiesin tulevasta.
Vuoden kujeet alkavat olla takanapäin ja näin jälkeenpäin katsottuna vuosi oli aikamoinen häröilyn vuosi. Oli hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, juoksua tasaisella ja juoksua poluilla. Keskityin kaikkeen eli en keskittynyt juuri mihinkään. Toisaalta vuosi jäi mieleen monipuolisuudellaan, eikä rasitusvammoja eikä muitakaan kremppoja päässyt tulemaan.
Mutta mitäs ensi vuonna?
”Ylevät kokemukset tarkoittavat tapauksia, joissa ihminen tuntee pelonsekaista levottomuutta esimerkiksi jylhän luonnon keskellä”. Tämä lukemani artikkeli tuli mieleeni kun ajoimme Genevestä kohti Chamonixia, ja pikkuhiljaa kaukaisuudessa olevat vuoret alkoivat lähestyä. Ensimmäinen vuoristojuoksu alkoi lähestyä, ja vuorten mittasuhteet avautua. Olo oli samaan aikaan jännittynyt ja malttamaton, nyt oltiin toteuttamassa unelmia! Read Full Article
Mont Blancin maratoniin on aikaa kolmisen viikkoa, ja ajatukset alkavat pikkuhiljaa kiertymään kisan ympärille. Netistä tulee etsittyä kisaraportteja joiden avulla yritän hahmottaa reittiä jotta suurinpiirtein tietäisin mitä on luvassa törkeiden ylämäkien lisäksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun juoksen vuorilla, ja vaikka kisastartteja on kertynyt itselleni jo jonkin verran niin tulevassa kisassa on taas paljon uusia tekijöitä joista ei ole aikaisempaa kokemusta. Melko jännää! Read Full Article
Vuosi 2014 saatiin onnellisesti päätökseen, ja jotta elämä ei kävisi liian tylsäksi, jotain tekemistä pitäisi tälle(kin) vuodelle keksiä. Viimeiset pari vuotta prioriteetit ovat olleet triathlonin ympärillä, mutta tänä vuonna ykkösprioriteetilla tulevat olemaan polut.