Vuosi sitten Kolilta palatessani sanoin matkaseuralle että Kolilla voi yhden kierroksen juosta, mutta kaksi kierrosta juurien ja kivien keskellä on silkkaa typeryyttä. Jos juoksisin pidempiä matkoja, niin ne ovat jatkossa pisteestä A pisteeseen B, muita vaihtoehtoja ei ole. Kuitenkin lauantai-aamuna klo 7 olin odottamassa lähtökäskyä 86 kilometrin pituiselle reitille, miten tässä näin pääsi käymään?
salomon s-lab sense sg
Saimaa swimrun osoittautui sen verran mukavaksi tapahtumaksi, joten osallistuminen Solvalla Swimruniin oli melko lailla päätetty siltä istumalta. Ilmoittautuminen tehtiin tosin viime tipassa, mutta väliäkö sillä, kuha on ajoissa lähtöviivalla.
Alunperin olin ajatellut Vaarojen maratonin olevan kauden viimeinen polkujuoksukisa. Kirjoitin edelliseen postaukseen ”Kauden viimeinen kisa oli tässä, ja nyt on kevyen palauttelun aika, seuraavan kerran lappu rintaan Aktia Cupissa.” Kuitenkin huomasin olevani lauantaina lähtökarsinassa odottaen Helsinki City Trailin lähtölaukausta. Edessä olisi 21 km lenkki keskuspuiston poluilla. Mitenkäs tässä näin pääsi käymään?
Valmistautuminen HCM:n jälkeen oli mennyt ongelmitta. Työmatkajuoksentelua ja -pyöräilyä, ja muut lenkit juoksin pääsääntöisesti poluilla. Pitkät lenkit jäivät vähäisiksi, mutta ajattelin Espoon kuntoratojen kierroksen korvaavan pari pitkistä (kysymyksessähän oli leikkimielinen hupailu jossa kierrettiin kaikki Espoon kuntoradat Kalajärveä ja Siikajärveä lukuunottamatta, ja siirtymät tehtiin fillarilla. Juoksua 29 km ja pyöräilyä 77 km, aikaa meni taukoinen 7,5h). Omat tuntemukset kunnosta olivat positiiviset, kaisloihin oli tullut voimaa, ja ennätykset muutamilla Keskuspuiston Strava-segementeillä loivat uskoa että kesän ja syksyn aikana on tullut tehtyä oikeita asioita. Mutta miten se näkyisi uudistetulla Vaarojen maratonin reitillä?
Sata paria lenkkareita 