Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla viihdyt

Jos juokseminen on hauskaa, niin poluilla juokseminen on vielä hauskempaa. Hyvänolon tunne mikä metsässä ja poluilla juoksemisesta tulee, on hyvin primitiivinen ja reittikin on vähemmän kontrolloitua. Normaalisti suunnittelen juoksulenkit etukäteen, ja suunnitelmista poikkean harvoin, mutta metsässä juokseminen on toisenlaista; menen fiilisten mukaan, ja kun huomaan kiinnostavan näköisen polun, niin sinne siis.

Juoksemiseen tulee keskityttyä myös eri tavalla kuin tasaisella juostessa, ja varsinkin teknisemmässä maastossa ei voi mennä automaattiohjauksella, muuten tulee murtumia (tästäkin on kokemuksia). Myös kroppa saa erilaisia ärsykkeitä verrattuna tasaisella juoksemiseen. Jalan pienet lihakset joutuvat tekemään eri tavalla töitä, koordinaatio paranee kun pääsee hyppimään juurakkojen ja kaatuneiden puunrunkojen yli, ja yläkroppa joutuu töihin oksia väistellessä.

Polkujuoksun suosio onkin kasvanut viime vuosina voimakkaasti, ja uusien tapahtumien lukumäärä on lisääntynyt. Suosituimmat näistä myydään loppuun päivässä.

Kun Helsinki Trail Running Clubin jäsen ilmoitti järjestävänsä vappuaattona yhteislenkin (Paloheinä Wappu-trail), niin sehän kuulosti oivalta tavalta aloittaa vapun vietto.

Lenkin speksit olivat: ”Keräsin Paloheinän terävimmät nousut yhteen lenkkiin ja tuloksena n. 12 km kierros, jossa noususummaa karkeasti 250 metriä. Enimmäkseen polkuja pitkin, mutta hieman mennään myös ulkoilureittejä ja pieniä pätkiä ihan maastossakin.” 

Juoksijoita lähti matkaan yhteensä 14, ja vauhti oli maltillista. Välillä käytiin läpi ylämäkijuoksuun liittyviä juoksutekniikoita, mutta muuten juostiin yhtäjaksoisesti ja porukka pysyi kasassa viimeistään muutamien ketunlenkkien avulla.

Kaikki kasassa

Viimeinen nousu tehtiin Paloheinän huipulle, josta rallateltiin kevyesti alas. Paikalla oli myös nuorisoa, joka juhlisti vappua hieman perinteisimmin eväin, jutuista päätellen sima oli hyvinkäynyttä.

Todellisuus vääristyi vappuna.

Todellisuus vääristyi vappuna.

Pituutta lenkille tuli Suunto Ambitin mukaan 12.91 km ja aikaa meni 1.29h. Tästä olikin hyvä jatkaa vapun viettoon.

Hyvä lenkki, parempi mieli.

Hyvä lenkki, parempi mieli.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s