Marraskuu voi olla juoksijan kannalta nihkeä kuukausi. Kauden juoksut ovat pääsääntoisesti ohi, tulevat tavoitteet vasta pitkällä seuraavan vuoden puolella, ulkona on kylmää, pimeää ja märkää. Sisätilat tuntuvat erinomaiselta vaihtoehdolta lenkkareiden nauhojen sitomisen sijaan. Onneksi tälle on keksitty vastalääke – marrasputki, juoksua ulkona joka päivä vähintään 25 minuutin ajan.

Marrasputki on saanut alkunsa Jari Rostin ylläpitämän ja nyt jo edesmenneen Lenkkivihko.fi – sivuston kautta. Idean tarkoituksena on kannustaa juoksijoita ulkoilemaan vuoden synkimpänä ajanjaksona. Säännöt ovat yksinkertaiset, juostaan joka päivä ulkona vähintään 25 minuutin ajan. Tapahtuman ympärille on muotoutunut myös virtuaalisia ryhmiä, ainakin ontrail.net, sekä FB:ssä Helsinki Trail Runners Club ja Jyväskylä Trail Runners jonne putkessa juoksevat (putkilot?) raportoivat omat juoksunsa. Vertaistukiryhmästä on apua jos oma juoksu tökkii, ja myös keskeyttämisen kynnys on hivenen korkeampi verrattuna yksinäiseen sooloiluun.

Itse juoksin ensimmäisen putken kaksi vuotta sitten. Tätä ennen olin juossut korkeintaan 7 päivää putkeen, joten oli mielenkiintoista nähdä miten kroppa reagoi vähän pidempikestoiseen säännölliseen harjoitteluun ilman lepopäiviä. Ja miten henkinen hyvinvointi, alkavatko marraskuun aamut aina Ärrimurri-murojen syömisellä? Kyllähän se täytyy myöntää, että eihän pimeässä ja vesisateessa juokseminen aina ole parasta mahdollista ajanvietettä. Mutta juuri tässä ollaankin marrasputken ytimessä, moni lenkki jäisi tekemättä ilman putkea.

Putki starttaa pääsääntöisesti hyvillä fiiliksillä ja keho täynnä virtaa, riippuen toki miten on edellisillä viikoilla käyttäytynyt. Jossain vaiheessa kroppa alkaa ilmoittelemaan väsymyksen merkkejä ja tulee hetkiä jolloin juokseminen on täyttä pakkopullaa, tai arjen aikataulut eivät armahda ja lenkille mennään mitä eriskummallisempiin aikoihin. Myös pientä kremppaa saattaa esiintyä, mutta tässä  pätee vanha sääntö;  sillä se lähtee millä on se tullutkin. Itselle on käynyt parikin kertaa siten, kun jumia esiintyy niin jatkaa vaan juoksemista ja vaivat häviävät. Keho sopeutuu jatkuvaan rasitukseen ja korjaa itse itseään. Särkylääkkeillä en lähde putken vaikutuksia vaimentamaan, mikäli buranaa alkaa kulumaan säännöllisesti, niin silloin on syytä tunnustaa tosiasiat ja hypätä putkesta, ei tämä kuitenkaan niin vakavaa ole.

Henkistä vireyttä voi ylläpitää juoksemalla eri pituisia lenkkejä ja poiketa normaaleilta juoksureiteiltä. Jos kuukauden hinkkaa yhtä ja samaa pururataa, ei ihme jos himpun verran kyllästyttää. Välillä on hyvä mennä syvälle metsään otsalampun kanssa ja nauttia ympäröivästä pimeydestä. Itse päätin viime vuonna ottaa yhden valokuvan per lenkki (Instagramissa #marrasputki2013 ja #marrasputki2014), jolloin automaattisesti kiinnittää huomiota ympäröivään maastoon eikä tuijota pelkästään edessä näkyvää tietä. Kuitenkin marrasputkessa olemisen pitäisi kokea pääsääntöisesti mielekkääksi tekemiseksi, muuten kuukausi tuntuu pitkältä.

Onko tässä järkeä? Ei välttämättä, mutta olen sitä mieltä että kaikenlaisiin asioihin voi lähteä ennakkoluulottomasti mukaan. Jos joku olisi joitakin vuosia sanonut että voin juosta 30 päivää putkeen, niin olisi puistellut epäuskoisena päätäni ja puhunut lepopäivien tärkeydestä. Juoksua harrastavalle 25 minuutin rauhallinen lenkki on kuitenkin enemmänkin palauttava kuin rasittava, ja kun malttaa pitää lenkkien vauhdit omaan kuntotasoansa vasten sopivana, niin keho kyllä kestää tämmöiset tempaukset.

Tänä vuonna aion ottaa aikaisemmilta vuosilta puuttuneet pitkät lenkit mukaan osaksi putkea, ja Aktia Cupissa voi käydä juoksemassa vauhdikkaamman lenkin. Tänään Paloheinämaratonin puolikkaalla oli ilmassa riittävästi vettä ja tuulta, mutta niin pitääkin, kyllä minä niin mieleni pahoittaisin jos joutuisin marrakuussa jatkuvasti juoksemaan auringonpaisteessa.